bubble gun

Aus Berlin

2011-10-24T20:28:00.003+03:00

Kävin Berliinissä ja... no, pääasiassa söin itseni kaupungin läpi (vegebrunsseja! sushia! avokadopirtelöitä! kakkuja! mutta ennen kaikkea KIRSIKKAJUTTUJA.)

Ruuan lisäksi ostin kuitenkin pari muuta kivaa juttua, tuon punaisen duffelityylisen takin ja Mauerparkin kirppikseltä polaroidkameran. Se jopa toimii, pelkäsin Suomeen tullessa että kamera paljastuukin syystä tai toisesta vialliseksi. Taloudellinen menetys ei olisi haitannut, 11 euroon ei minunkaan budjetti kaadu mutta pettymys muutoin olisi ollut iso, nyt kun sen olin saanut käsiini ja ehtinyt innostua.

Tuo ulkoilmakirppis muuten oli valtava viidakko käsityö/design-tuotteita, ruokakojuja ja kirpparikamaa, sellainen viidakko mihin meinaa hukkua mutta missä kuitenkin ehdottomasti kannattaa käydä. Kirppispöytiä kiertäessä mieleen myös juolahti että tännekö ne polaroidkamerat tuleekin kuolemaan. Sen verran reilusti niitä löytyi odottamassa jotakin tästä puoliunohdetusta formaatista viehättynyttä viemään mukaansa.

the new girl ja oodi syysflunssalle

2011-10-23T00:58:00.004+03:00

Oi flunssa, et ole toivottu vieras mutta sinussa on kyllä puolensakin.

Saa juoda glögiä vaikka ei ole joulu. Saa lukea päivät pitkät kirjoja ja uppoutua elokuviin kun energia tai pään pehmeystaso ei riitä opiskeluun. Saa tuijotella blogeja ja neuloa kaulahuivin, saa olla yöpaidassa koko päivän ja valvoa siihen aikaan vuorokaudesta kun siltä tuntuu.

Huonoista puolista ei puhuta, ne kyllä ilmoittelee itsestään muutenkin.

Noo jokatapauksessa, flunssa oli hyvä syy lämmitellä taas suhdetta Zooeyyn uuden tv-sarjan muodossa, tv-sarjan nimeltä New Girl.

Alkuasetelma ei ole kaikkein kekseliäin: että on nainen, nainen löytää miehensä pettämästä, nainen eroaa ja nainen muuttaa kolmen poikamiehen kanssa kämppäämään netti-ilmoituksen perusteella. Eka jakso jätti vähän typertyneen olon, sellaisen pliis ole parempi, odotin enemmän, älä jää tähän ennalta-arvattavan ja teennäisen tunnelman suohon. Mutta toka ja kolmas jakso lämmittivät puolellensa. Jess on valloittavan raikas hahmo kaikessa hulluudessaan, outoudessaan ja omapäisyydessään, ja siihen sarjan viehätys ehkä perustuukin. Sitäpaitsi, tunsin vähän samaistumista- Jess on vähän kuin kuka tahansa aavistuksen hassu koheltaja, potenssiin viisi. Ja samaistuminen jos mikä saa lämpeämään. Tosin mulla on omituinen kyky samaistua mihin tahansa. Jatkoa odotan!

kuva 1

On your shoulder

2011-10-06T18:30:00.001+03:00

Jos on niin hyvä tuuri että blogillani sattuu olemaan Hämeenlinnan alueella muitakin lukijoita kuin opiskelukavereitani ja vielä niin että illalla on tyhjää aikaa ja sydämessä halu kuunnella musiikkia, niin tänään Suistolta löytyy On Your Shoulder-iltamat ja bändejä kuten Mr Teemu Markkula & The Death Hawks sekä akustista kitarointia. Luvassa myös jotakin hienoa liekehtivää taidetta. Liput varallisuuden mukaan 0-5e. Suosittelen! ensi kerralla ehkä suosittelen asioita paremmalla aikavaroituksella.

Edellinen lauluiltama oli viime keväänä ja siellä sain nauttia Ravenwavesin vierailusta ja keikkaseurasta.

Leikkikalu

2011-09-29T19:02:00.000+03:00

Ennen kuvittelin että ihminen voi elää ihan täyttä elämää ilman dymoa mutta myönnän olleeni väärässä. Tällä leikkiminen on vaan niin kivaa. Taidan tätä menoa oikeasti kirjoittaa opinnäytetyönikin tällä. En tiedä pitäisikö huolestua siinä vaiheessa kun pakatessani viikonloppureissailua varten ihminen jonka kanssa viettää paljon aikaa ihmettelee että ihanko oikeasti otan tuon laitteen joka paikkaan mukaan. No otan.

Näitä löytyy siis ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta alle kympin hintaan, täyttöpakkauksen teippiä saa vitosella. Ja ihan vaan tiedoksi, tuo dymoteksti tuli laitteen mukana. Ihan niin sekaisin en ole. Vielä.

susanna majuri

2011-09-28T17:13:00.006+03:00

Näissä Susanna Majurin kuvissa on jotain mielenkiintoista. Sellaista jännitettä, unista ja maalauksellista, kummallisuutta joka tulee tavallisista elementeistä ja yhdistelystä. Ne on odottavia, vähän tukahdutettuja, arvoituksellisia, pinnan alla painajaisunista muistuttavia. Itseeni vetoaa kuvien tunnelma(kin). Kuvat on toteutettu laittamalla mallit uiskentelemaan uima-altaisiin jotka on vuorattu jättikokoisilla julisteilla, sen luin ihan sattumalta lääkärin odotusaulassa jostain vanhentuneesta naistenlehdestä. Yksinkertaista, ja silti taas ei.

Mua kiehtoo myös se että mallien kasvoja ei juuri näy.

Muuten, jos kuvista löytyi jotain tuttua, yksi selitys voi olla se että PMMPn Veden varaan-levyn kannet ja kuvat on samaa käsialaa. Fanitan PMMPtä ja ehkä ihan vähän fanitan Susannaakin mutta silti olen elänyt autuaan tietämättömänä tästä yhteistyöstä nämä vuodet.

oranssimania tapaa tavarasotkun.

2011-09-27T01:09:00.007+03:00

Kävin viikonloppuna entisessä kotikaupungissani ja entisessä asunnossani. Juhlin ystävän lähtemistä ja vanhenemista. Nukuin päiväunet yhteishuoltajuuskissani kanssa.

Ja sitten mietin että elämä on oikeastaan aika kivaa, vaikka asiat muuttuu ympärillä, ja vaikka se ei aina tunnu hyvältä. Mutta muutos vie eteenpäin ja tuo uutta ja mikään ei ole pysyvää paitsi muutos - keksisinköhän vielä lisää kliseitä tähän!

Pienen kuuloiseksi esimerkiksi muutoksesta voisi sanoa vaikka sen, että joku tasan vuosi sitten julistaa inhokkivärikseen oranssin ja vitsailee perään että vuoden päästä varmaan rakastan sitä väriä - ja nyt kärsii jonkinlaisesta oranssipsykoosista.

Siksi H&Mn oranssi, siis juuri se täydellisen vähän punaiseen vivahtava oranssi, rusettipaita on ihan... no, täydellinen. Malli, väri, kaikki. Laatu jääköön nähtäväksi - välillä kun noista halpisketjuista löytyy hyvälaatuisia helmiä ja välillä sitten jotain ihan muuta.

Vaatteiden ostelu on kyllä muutoin jäänyt vähemmälle, koska tuntuu että hukun tähän vaate- ja tavarapaljouteen eikä se ole kiva tunne. Vuosi sitten olin kahden asunnon loukussa ja elin askeettisesti, ja se on yhtäkkiä taas houkutteleva ja virkistävä ajatus - kaksi lautasta, kaksi mukia, muutama vaate eikä järjetöntä määrää tavaraa jolla ei käytännössä tee mitään mutta josta ei osaa luopuakaan.
Koska oikeasti, ison kasan tavaraa omistaminen on alkanut ahdistaa ja pahasti. Mitä ihminen kuvittelee tekevänsä kaikella tällä?

Mutta siltikin tämän ostin. Koska se oli oranssi ja täydellinen ja maksoi alle kympin.

Ja ilmeilin kameralle koska lauantai-illat ennen kuin lähtee tapaamaan kavereita on vähän sellaisia.

ps. Pakko kertoa että noiden kuvien sävyssä ja sameudessa ja valossa on jotain mistä tykkään! Kahden ensimmäisen ainakin :)

a forest

2011-09-13T22:47:00.000+03:00

Kuvat ja Cure puhukoon puolestani, minä uhmaan mukavuudenhaluista luontoani ja ulkoilmaa ja lähden lenkille. Kolkko tunnelma näyttää kivalta kuvissa ja vetoaa sydämeeni korvien kautta mutta ei houkuttele ulkona samalla tavalla. Varsinkaan kun oven avatessa ainoa variaatio säässä on se tuleeko vettä tällä kertaa pystysuorassa, vaakatasossa vai diagonaalissa.

pieni kesäinen paratiisisaareke

2011-09-09T13:21:00.000+03:00

Palasin opiskelukaupunkiin (noo, muutama viikko sitten - kuten sanottu, olen laiska bloggaaja), ja vaikkei se ole muuttunut kesällä, niin jokin on kuitenkin vähän erilailla. Kadut onkin tutumpia, ja tiedän missä on paras kirppari ja mihin kannattaa viedä kengät suutarille, missä on kaupungin keikkatarjonta. Kaipaan isompaa urbaania viidakkoa ympärilleni muttei tämäkään paha ole. Mutta nyt on jo ikävä Tampereen jugentaloja ja kahviloita ja Pyynikin metsärauhaa!

Palaaminen tänne kuitenkin tapahtui vähitellen, aina muutaman kassillisen kera ja kiertoreitillä kolmannen kaupungin läpi.

Se kaupunki oli Porvoo ja saanko vain sanoa että se on ihana! ihanaihanaihana.

Se on ihana koska siellä on ikuisuuden ikäisiä pastellisia kivitaloja ja näkymä joelle. Siellä on pihakirppiksiä joista voi löytää käyttämättömia korsetteja ilmaiseksi ja punaiset nahkakengät kolmella eurolla. Ei haittaa vaikka mukulakivet aiheuttaa liukastelua ja suklaa on yltiöhintaista. Jopa turistikaupat on söpöjä eikä niiden sisältämä krääsäkään niin muovista ja ärsyttävää kuin yleensä.

Porvoo on aina ollut mulle pieni turistikylä Suomessa, sellainen jossa käydään sunnuntai-iltapäivänä ja ravataan ne turistikrääsäkaupat ja nähtävyydet läpi ja mennään jonnekin syömään. Ja siksi olikin tiedostamaton shokki että jotkut ihan oikeasti asuu siellä, ja käy kaupassa ja juoksee bussiin ehtiäkseen töihin ja kiroaa varmaan niitä meidän turistien ihailemia mukulakivikatuja siinä samalla. Sellainen pieni kulttuurishokki Suomen sisällä. Että ai näinkin oikeasti eletään ja tää on ihan tavallista ja arkea jossain. Siellä niiden karkkiväristen vanhojen kivitalojen keskellä. Sielläkin on sydänsuruja ja räntää ja puhjenneita pyöränkumeja.

Siitä kaikesta tuli olo että olisi ollut ulkomailla.

Ulkomailla jossa on muumeja ikkunoilla.

juuri nyt.

2011-09-08T21:27:00.001+03:00

Tiedättekö, joskus yksinolo on juuri sitä mitä tarvitsee. Välillä elämä hälisee niin että huomaamattaan kaipaakin sitä että voi vain olla, kaivaa varpaat lankamaton nukkaan, unohtaa sekasotku ympärillä, juoda litroittain teetä ja sulkea maailman kohisemaan jonnekin taustalle.

That's all i had to say today. Tämä maailman laiskin bloggaaja kaivautuu nyt peiton alle kirjan kanssa eikä tule pois ennen huomisaamua.

kolme lempiä

2011-08-19T01:58:00.006+03:00

Sain jo hetki sitten pienen haasteen Nadelta. Haaste sanoo että pitäisi kertoa lempiväri, paikka jossa haluaa käydä ja lempiruoka, sekä haastaa kymmenen muuta bloggaajaa. Ihan kuin lapsuusajan kiertokirjeet!

1. Lempiväri

Ihmiselle, jonka maailmankatsomus menee välillä ihan liian mustavalkoisen puolelle (mm. olen joskus vilpittömästi lakannut pitämästä jostain ihmisestä siksi että se äänesti Kokoomusta), luulisi olevan helppoa valita lempivärikin. Mutta kun ei ole! Harvemmin ihmisillä oikeasti on mitään yksiä ainoita lempijuttuja. Sitä pitää jostain ja sitten taas ei pidä, eikä ne pitämiset sulje toisiaan ulos. Tai ehkä maailma on vain liian täynnä kauniita asioita (en enää lakkaisi pitämästä kestään siksi että se äänestää Kokoomusta mutta Kokoomus ei silti kuulu niihin).

Mutta lempivärit top 6 (ei järjestyksessä): luonnonvalkoinen, tavallinen valkoinen, vaaleavaaleaharmaa, mintunvihreä, pinkki, musta.

Sitten on vielä ruskean sävyt, kylmä harmaa, aniliininpunainen, sähkönsininen, tumma syvä turkoosi, vanhahtava roosa, punainen ja pronssinen kupari. Muun muassa.

2. Paikka jossa haluaisin käydä

Kuuba, Chile, Intia. Japani. Ja oma ihana rakas mökki.

3. Lempiruoka

Niinkuin kuka tahansa nykyaikainen nainen, rakastan salaatteja yrteillä ja pähkinöillä, hummusta ja niitä maustamattomia rahka-jogurttisekoituksia sellaisenaan. Ja thaicurrya, savulohta ja juustokakkua. Ihan vilpittömästi. Kuulemma syön myös liikaa porkkanoita joten nekin on pakko listata lempiruokiin.

Mutta vastaan tähän silti pasta, tai leipä tai riisipuuro tai mikä vain missä on hiilihydraatteja jotka kuulemma on kuolemaksi. Suurimman osan ajasta en syö niitä koska niistä tulee raskas ja tunkkainen olo, mutta välillä iskee käsittämätön ihmeellinen himo ja sitten on vain pakko mennä Stokkan leipäosastolle nuuhkimaan sitä huumaavaa vastapaistetun leivän tuoksua, ostaa focacciaa, leipoa sämpylöitä tai syödä jättikulhollinen pastaa voilla. Ehkä se on sitten kuolemaksi. En halua elää vanhaksi jos ei saa syödä maailman parasta leipää.

En nähtävästi sisäistänyt sitä että piti valita vain yksi asia joka kohtaan, enkä aio sisäistää sitäkään että piti haastaa muitakin. Minä olin se joka aina katkaisi ne lapsuuden kiertokirjeetkin.

Ps. Kaikkeen sitä joutuukin: googletin Stockmannin hedelmäistä aamiasleipää ja pettymyksekseni sain todeta ettei sillä olekaan omaa kotisivua. Muistelin hämärästi että olen joskus blogihistoriassani maininnut leivän ennenkin ja kuvannutkin sen ja sitten sain googletella samoja sanoja PLUS oman blogin nimeä. Voin kertoa että SE tuntui tyhmältä ja sai epäilemään että aikansa voisi käyttää paremminkin kuin etsien googlesta itse ottamiaan kuvia leivästä kello kaksi yöllä. Ja tuo linkki - kyllä se leipä siellä sen päättömän hölötyksen lopussa on.

Voi miten joskus tuntuu että tämän blogin taso ei ole kyllä ikinä huimannut kenenkään päätä (TJEU: tuo linkki) eikä se nytkään kovin korkealle noussut (TJEU: tämä postaus).

kuva-arvoitus

2011-08-11T22:59:00.000+03:00

Saanko kysyä, te siellä ruudun toisessa päässä, mikä tuo juttu yllä olevassa kuvassa mielestänne on?

Se ainakin voisi olla kuivahtanut mustamakkara, ehkä hiiltynyt puukalikka, tai harvinaisen ruma lakritsipötkö. Tai jotakin mihin ei halua koskea, jotakin mitä löytyy roskiksesta tai talven jäljiltä koirapuistosta. Se voisi olla puunjuuri tai kostunut sikari tai palanen kuivapuristettua maata.

Mutta oikea vastaus (rumpujen pärinää rum-rum-rum) on ranskalainen kuivattu banaani.

Ei maistunut banaanilta mutta yllättävän hyvältä kuitenkin, siirappiselta ja lakritsimaiselta. Voi ranskalaiset, ette ehkä osaa tehdä nättejä kuivattuja hedelmiä mutta ette selvästikään myöskään pahanmakuista ruokaa.

Ranskalainen ruokatori auki vielä hetken!

ajatusvirtaa ja listoja tyytyväisyydestä

2011-08-10T00:18:00.000+03:00

Joskus maailma pitää jäsentää listoiksi, taulukoiksi ja ranskalaisiksi viivoiksi.

Tämän hetken ranskalaiset viivat näyttävät tältä.

Asioita joihin olen nyt tyytyväinen

-kesän viime hetket, pimenevät yöt, orastavan syksyn tuntu ilmassa ja niiden tuoma uutuudentunne. Elokuu tuoksuu jo syksyltä. Pidän siitä kuinka syksy jaksottaa elämää ja saa jollain tapaa innostumaan uudesta ja vanhasta ihan eri tavalla kuin muut vuodenajat. Se on se tunne. Syystunne. Se tuoksuu multaiselta maalta, uudelta nahalta ja kirpeiltä omenoilta.

-yöt kun muu maailma nukkuu, yöt kun sataa, yöt kun on lämmintä siihen asti että aurinko nousee

-paljaat varpaat kun vielä hetken tarkenee

-vaahdotettu maito kahvin kanssa ja maailman ihanin kahvila muutaman minuutin kävelyn päässä kotoa. Kahvikahvikahvi. Sanoinko jo kahvi.

-aikaiset aamut ja hiljaiset kadut. Älkää ymmärtäkö väärin, en kuulu aamuvirkkuihin ihmisiin vaikka kuinka haluaisin mutta ne harvinaiset kerrat kun herää kukonlaulun aikaan on kuitenkin ihania hetkiä. Sitten kun on päässyt irti siitä väärydestä että uni rikottiin, sitten kun on päässyt hereille ja ulos.

-se kuinka tämä biisi on kietonut ympärilleen eikä päästä irti ja on vaan niin mahtava.

-se ettei ota kovin vakavasti omia ikä- ja ulkonäkökriisejään vaan kulkee kaupungilla tyytyväisesti ilman meikkiä ja shortseissa jotka sopisi paremmin 10 vuotta nuoremmalle tytölle, jos tuntuu siltä. Elämä on liian lyhyt kuitenkin. Vaikka mulla taitaa olla vähintäänkin alitajuinen ikäkriisi josta on nähtävästi uhkaavasti muodostumassa pysyvä olotila, olen aikaa sitten lakannut miettimästä elänkö sellaista elämää tai olenko sellainen ihminen mitä kuvittelin 28-vuotiaiden olevan. Tuskin olen. Elämä on siihenkin liian lyhyt. (Niinkuin ne shortsit. Eh eh.)

(Ikäkriisin alitajuntaisuudesta muuten kielii kai se etten oikeasti ole 28. Ja kroonisuudesta, siitä että sellainen ylipäätään on olemassa se että kaikesta huolimatta puhun aiheesta. Jatkuvasti.)

Asioita joihin en ole nyt tyytyväinen

-elämän lisäksi Suomen kesä on ihan liian lyhyt. Piste tähän eikä vastaväitteitä. Rakastan sitä syksyä ja myös vaihtelua mutta onhan se ihan kiusantekoa että ikuisuuden kestävä pimeys ja kylmyys palkitaan muutamalla hassulla aurinkokuukaudella.

-taidan olla liian tuudittautunut lomatunteeseen, siihen joka saa valitsemaan puistopiknikin esseen kirjoittamisen sijaan ja jäämään vielä yhdeksi tunniksi suustaan kiinni kahvilaan kun pitäisi näpytellä raporttia. Tähän voisi lainata smg:tä: minne katosi päivät.

-tiedän mitä syksyllä tapahtuu: tamperekesän jälkeen joinyt oikutteleva mokkula heittäytyy taas vakkariasunnossano yhteistyökyvyttömäksi, niinkuin ennenkin. Joten hyvästi taas Spotify ja hyvästi Yleareena. Tervetuloa paluu jonnekin popkulttuurin ja sivistyksen ulkopuolelle.

-se kuinka riippuvainen taidan oikeasti olla toimivasta netistä. Siitä ja musiikista ja kahvista ja kuplavedestä.

-se että olen näennäisen itsenäinen aikuinen ihminen enkä silti vieläkään osaa lukea karttaa, laskea päässä tai muista kadunnimiä kaupungissa jossa olen asunut seitsemän vuotta.

-se että täytyy väsyneenä kirjoittaa postauksia joissa ei ole päätä eikä häntää sen sijaan että menisi suosiolla nukkumaan.

Askeleet Yo-talolle!

2011-08-06T01:32:00.001+03:00

Varoitus. Tämä teksti sisältää häikäilemätöntä mainostusta ja oman edun tavoittelua. Mainosallergiset siis katse muualle NYT.

Mainos tulee tässä: 12.8.11 Tampereen Yo-talo ja Pankki täyttyy musisoinnista, lavaenergiasta, akustisista kitaroista ja laulannasta. Sitä oman edun tavoittelua tästä tekee se että kyseessä on ystäväni (/entisen avomieheni) luotsaama tapahtuma jonka järjestämisen kulisseissa olen myös käynyt pyörimässä opiskelujen tahdissa. Tapahtuma kulkee nimellä Nostefest ja allekirjoittaneen uusi titteli on produktioassisentti, joka jaksaa edelleen herättää hilpeyttä.

Mutta kuitenkin. Itse tapahtuma. Silloin Yon päälavan lisäksi avataan Pankin puolelle akustinen lava, jolloin esiintyjiä riittää liukuvan yhtäjaksoisesti eikä musiikin tarvitse loppua missään vaiheessa, ainakaan ennen kuin baari suljetaan. Ajatus on esitellä uutta, mielenkiintoista ja vielä suhteellisen tuntematonta musiikkia edulliseen hintaan, festarihengessä ja diy-meiningillä. Genret siis vaihtelee, mukana on punkkia, folkkia ja rokkia sulassa sovussa.

Ja ne bändit:

Utu sekoittelee otteita folkista, kansanmusiikista, poprockista ja jazzista, ja lopputulos on kaunista utuista maisemaa maalaileva kokonaisuus. Bändin seitsemän jäsentä tulevat erilaisista musiikillisista lähtökohdista, ja kuitenkin aikaan on saatu yhtenäinen paketti.

Helsinkiläistrio Face of God soittaa alternativempaa rokkia, jonka on mainittu tulevan ainakin Nirvanan, Biffy Clyron ja Foo Fightersin jalanjäljillä.

Markus Perttulaa taas on verrattu sellaisiin artisteihin kuin Matti Johannes Koivu ja Jeff Buckley, mikä ehkä kertonee jotain siitä mitä on tiedossa. Folkahtavaa poppia indierock-säväyksellä. Nähnyt ennenkin ja tykkäsin!

Mister Teemu Markkula soittaa tämän keikan soolona, mutta tilaisuuden sattuessa kohdalle suosittelen herraa myös bändin Death Hawksien kanssa. Biisit yhdistelee folkia ja bluesia uudella tavalla ja haiskahtaa silti 70-luvun hämyisiltä soundeilta. Vangitsevaa jokatapauksessa. Ja ihan mahtavaa.

Mukana lisäksi kiehtovaa post-rockia soittava Locomotora (vaikutteissa mm. Sigúr Ros ja Godspeed You!Black Emperor!), mukaansa tempaava, Flight of the conchordsin ainakin tälle assarille mieleentuova Janne ja Tulkki, poliittista hybridirockia soittava Lines of Leaving ja räävitöntä punkia suoltava Radical Ninja.

Koska minua jostain syystä kiellettiin laittamasta mainosjulisteeseen pelkkä ytimekäs kuvaus parhaat bändit ikinä niin käytän sen nyt. Että tää olis ensi viikon perjantaina ja tänne siis askelten suunta hop!

hipit ja niiden mekot sivuovesta

2011-07-20T11:53:00.000+03:00

Hippimekot on valkoisia ja niissä on pitsiä. Ne on yksinkertaisia, helppoja pukea päälle ja helppoja riisua. Ne on luonnonmateriaalia ja ne on kierrätettyjä. Ne päällä voi kuunnella folkia ja haaveilla 60-luvun lopun auringosta.

Mutta ne päällä voi myös unohtaa hölmön nostalgisen utopian, keskittyä tähän hetkeen ja elää vuoden 2011 sateisessa Tampereessa. Kirota oikuttelevaa mokkulaa ja kuitenkin olla tyytyväinen siihen kehitykseen mitä sen 60-luvun jälkeen on tapahtunut. Mukavuudenhaluinen kaupunkihippi ei pärjäisi menneisyydessä.

Tämä hippimekko on ehtinyt asua vaatekaapissani jo hetken, se on tehty kirppispuuvillaverhosta niinkuin hippimekon arvolle onkin sopivaa. Ilman kaavoja. Taas. Yksinkertaisen malliset vaatteet vaan on niin helppo leikata jonkun hyväksi todetun olemassaolevan vaatteen mukaan, kunhan sen tekee taitteelta niin että lopputulos on symmetrinenkin. Toinen vaihtoehto olisi kai hankkia toimiva peruskaava jota voi muokkailla milloin mihinkin suuntaan niinkuin mieli halajaa. (tai etsiä se peruskaava jostakin kaava-arkistoista ja ottaa käyttöön, toim. huom.)

kamerahaaveita.

2011-07-08T23:51:00.005+03:00

Hetken aikaa on ollut päällä projekti nimeltään Hanki polaroidkamera, joka on tyssännyt siihen ettei mistään oikein ilmeisesti löydy enää filmiä (en itse ainakaan ole löytänyt) ja en ole päättänyt haluanko ostaa tätä Fujin vehjettä sekä myönnettäköön, ihan puhtaasti omaan saamattomuuteeni (kts. kohta Fuji) ja siihen että projekti unohtuu mielestä tasaisin väliajoin ihan vain huomaamatta.

Mutta! nyt tapahtui suuri muutos asiassa. Nimittäin latasin vihdoin koneelleni Poladroid-ohjelman, joka ei ole ollenkaan sama asia mutta helpottaa pikkuisen polaroidien kauniiseen maailmaan tahtovan sieluni tuskaa.

Ja luonnollisesti intouduin leikkimään sillä, sen sijaan että esim. pakkaisin huomista reissua varten. Iih!

Mutta mikä parasta. Alkusysäys tälle oli se että lähden huomenna puoli-spontaanisti Ruisrockiin enkä saanut mistään varmaa tietoa siitä saako sinne ottaa järkkäriä mukaan (tässäkin päästään taas kohtaan saamattomuus, olisi se kai tarpeeksi kauan soittelemalla selvinnyt), pokkarini sattuu olemaan väärässä kaupungissa (ja sielläkin se on ollut pari kuukautta mystisessä paikassa X) enkä henno lähteä ilman kameraa. Vastauksen löysin pitkän metsästysprosessin jälkeen Ärrältä, ja nyt matkaani lähtee nuoruusvuosien festareiden hengessä kertakäyttökamera. Oma pieni kesäkamerani!

Ja paluu aikaan ennen digikameroita, joihin olen alkanut rakkaussuhteen lisäksi kehitellä pienoista ahdistussuhdetta. Kaltaiselleni ihmiselle joka käsittää kameran oman itsensä jatkeena ja jolle kuvat edustavat elämää ja hetkiä ja muistoja jotka muuten katoaa, digikameroiden loppumaton kuvausmahdollisuus on pelastus. Silti välillä sitä kaipaa sitä että valitsee ne hetkensä tarkemmin, että joutuu harkitsemaan ja odottamaan ja miettimään enemmän. Yksinkertaisuutta. Ja siihen rakoon polaroidkamera sopisi juuri tasan. Mutta kertakäyttöinen pikkuinen kinovehjekin riittää ensiavuksi.

Ja siis, summa summarum, ja tässä piilee koko homman mainious. Nyt mulla on kerttiskamera, siis toisin sanoen filmikamera, ja Poladroid-ohjelma, ja skanneri, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että mulla on köyhän naisen (hidas ja monimutkainen) polaroidkamera.

Ne-ro-kas-ta. Jee!

Ihana Zooey

2011-07-05T00:01:00.000+03:00

Pakko jakaa tämä kuva täälläkin maailmalle, bubblelle kiitokset sen löytämisestä ja esittelystä sosiaalisessa mediassa. Ihana Zooey!

Näyttelijän uransa lisäksi Zooey myös laulaa bändissä She & Him, joka on Zooeyn ja muusikko M. Wardin yhteisprojekti. Vaikka fanitankin neitoa ehkä turhankin intensiivisesti (okei, ei olla ihan sillä tasolla että lähettelisin rakkauskirjeitä mutta ei kovin kaukanakaan), suhtauduin kuitenkin aika epäilevästi musiikkiin ennen kuin olin edes kuullut sitä - jotenkin oli mielessä huonoja mielikuvia näyttelijöiden musiikillisista alavaltauksista ilman lahjoja kyseiseen hommaan. Se oli lopulta ihan turhaa, tämä olikin positiivinen yllätys. Uusin levy, varsin mielikuvituksellisesti nimetty Volume Two, tuo mieleen kepeät hellepäivät ja aikamatkan jonnekin muutaman vuosikymmenen taakse. Rakastan tuota 60-luvun soundia ja yksinkertaisella tavalla kudottua musiikkia!

tänään on paras aika vuodesta

2011-07-02T02:22:00.002+03:00

Fiilistelen kesää.

Sisälläni asuva kesäihminen kehrää ja hyrisee sydämensä kyllyydestä ja leppoisan aurinkoiseen tapaan huomauttaa heti, jos suusta vahingossa lipsahtaa epäkesäisia soraääniä kuten "miten täällä voi olla kokoajan näin hiostavaa" , "voinko muuttaa pakastimeen" tai "syksyllä sentään ei ole hyttysiä". Luonteeni ilmeisesti taipuu perussuomalaisen valituksen suuntaan (no political bun intended) koska noita kesäihmisen kirosanoja jostain syystä tipahtelee kuuluville aina välillä vaikka nyt ja kohta on se paras aika vuodesta.

Minä ja kesäihmiseni siis fiilistellään kesää. Ja ihan vähän Reginaa.

tuntuu kuin olisi ulkomailla kun kävelee kaduilla
ja samalla on enemmän kuin koskaan elossa

Ei muuta tällä erää, nauttikaa helteestä ja ukkosesta ja vielä valoisista kesäöistä ja kaupungin sokkeloista tai maaseudun heinäpelloista - pelloille voi mennä juoksemaan alasti tai vaatteet päälläkin vaikka juhannus meni jo.

Ennen päivänlaskua ei voi... lopettaa lukemista.

2011-06-16T12:33:00.001+03:00

Mistä tietää että on lukenut jumalattoman hyvän kirjan?

Siitä että sitä ei voi laskea alas koska se upottaa sisälleen niin että ei edes tajua istuneensa se käsissään lukemassa monta tuntia, siitä että useampikaan lukukerta ei saa kyllästymään, siitä että se jättää aavistuksen tyhjän olon kun se on ohi, mutta samalla siihen ei kaipaisi mitään lisää. Ja koskettavuudesta, elämään jäävästä tunnereaktiosta kun se on luettu. Ja ne vahvat tunnereaktiot jää aina mieleen, ne saa tuntemaan että on elossa ja siksi niitä aina tavoittelee, vaikka tässä on jossain vaiheessa tajunnut senkin, että kaikkein parasta oikeastaan on kuitenkin tavallinen arjen tyytyväisyys ja se ihana tunne, kun ei kaipaa yhtään mitään.

Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi on ollut yksi lempikirjojani siitä asti kun luin sen ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Siksi hypinkin riemusta kun löysin sen ihan sattumalta viikko sitten Tammelan kierrätystorilta, jossa tavara kiersi vaihtoperiaatteella - tuo jotain, vie jotain (ja ihan välihuomautuksena, se idea on loistava ja tätä kierrätystä voitaisiin järjestää enemmänkin). Sitä ei ollut vielä hyllyssäni, mikä oli huutava vääryys. Ja sunnuntaina päätin avata kirjan pitkästä aikaan uudestaan, ja yhtäkkiä huomasinkin lukeneeni sitä kunnes nukahdin ja menin päivissä sekaisin. Herättyäni illalla avasin sen taas, luin aamukolmeen, heräsin yhdeltätoista ja kahden jälkeen havahduin siihen että kirja oli loppu ja en ole vielä edes noussut sängystä.

Kirja on samalla ihanan naiivi, pelottava ja rujo, sekoitus fantasiaa ja omaa kotikaupunkiani, sekä vaivattoman sulavan oloisesti kirjoitettu. Mukaansatempaava. En ole ollut näin rakastunut muihin Sinisalon kirjoihin, vaikka nekin on olleet nautittavia lukukokemuksia.

Siis: suosittelen! omalla vastuulla, varsinkin jos et ole lomalla niinkuin allekirjoittanut ettet epähuomiossa unohda mennä töihin. Itse joskus, tämäkin vuosia sitten, unohdin mennä pääsykokeisiiin yliopistolle koska uppouduin lukemaan Orwellin 1984:sta - vaikka myönnettäköön, kyseiset pääsykokeet eivät niin älyttömästi kiinnostaneet valmistautumisesta huolimatta, hakemisen taustalla oli ehkä enemmänkin sellainen (mitä ilmeisimmin koko elämän kestävä, alkaa vähän vaikuttaa siltä) mitä helvettiä mä teen mun elämällä -paniikkikohtaus kuin oikea palo alaa kohtaan. Tuokin kirja jätti tyhjän aukon, jota paikkasin lähtemällä pitkälle lenkille ja lenkillä yhtäkkiä tuli sellainen olo että pitiköhän mun olla tänään jossain - ainiin, ne pääsykokeet. Hups.

Kesämekko

2011-06-13T16:36:00.001+03:00

Joskus iskee yllättävä ompeluinspiraatio (jostain syystä yleensä siihen aikaan kun pitäisi kirjoittaa jotain raporttia. Outoa.) ja silloin on hyötyä siitä että hamstraa kivoja kankaita kotiin sellaisia maailmalta löytäessään. Tätä kangasta ostin hetkellisen ostopsykoosin vallassa viisi metriä, ja ensimmäiset puolitoista muuntautui yhtenä sunnuntai-iltana mekoksi. En käyttänyt mitään kaavoja, hahmottelin toisen perusmallisen mekon avulla kankaan nurjalle puolelle ääriviivoja, joista sitten lähdin kuosittelemaan. Mutta silloinkin kun jättää kaavat väliin, on mittanauha, langansuunnat ja hakkimerkit vieläkin läheisempiä kumppaneita.

Ja kukkamekot - ne nyt vaan kuuluu kesään siinä missä rakot uusista sandaaleista, kesäsateessa kävely ilman niitä sandaaleita, puistojen muuttuminen henkilökohtaiseksi laajennetuksi takapihaksi ja istuminen tukalan kuumassa autossa matkalla jonnekin, festareille, mökille, epämääräisiin maakuntabaareihin (Nelliinan kuvat kertovat paljon) tai sukulaisvierailuille.

Ihana Pispala

2011-06-10T13:32:00.001+03:00

Kaksi ihmeellisen hyvää asiaa: Pispalan kauneus, joka tuli koettua taas kerran viikon alussa, ja syy miksi se ensimmäinen asia tuli koettua: pyörä!

Pyörä siis on siskoni vanha, ja sain sen käyttööni kesäksi siskon oleillessa muilla mailla sillä ehdolla että haen sen Pispalasta ja laitan kuntoon (eli pumppaan takapyörään ilmaa). Tämä on erityishienoa siksi, että mulla ei ole ollut pyörää ainakaan neljään vuoteen ja jokaikinen menneisyyteni pyörä on varastettu, pahimmillaan ollessaan lukossa pyöräkellarissa, joka niinikään on myös lukkojen takana. Nyt toivon että sitä ei tapahdu tälle, ja huono karmani on ehtinyt kulua loppuun. Mutta täytyy myöntää että olen kyllä ansainnut tuon huonon karmani, sillä olen itse ollut rikoskumppanina varastamassa lukitsematta ollutta pyörää. Anteeksi sinä jonka vanha naistenpyörä mystisesti hävisi erään kesäyön pikkutunneilla Yo-talon rappusten edestä vuonna 2005. Toivottavasti elämä on tuonut tiellesi uuden ja paremman etkä muistele enää pahalla. Palauttaisin pyöräsi, jos sitä ei olisi varastettu.

Muutoksen tuulet

2011-06-08T23:55:00.002+03:00

En taida olla mitään selitystä velkaa talven kestäneestä radiohiljaisuudesta, mutta siitä huolimatta sellaisia tuntuu muodostuvan tässä näppäimistöllä. Elämänmuutokset, uutuuden viehätys ja kammo, loputtoman oloinen talvi, kyllästyminen blogeihin ja oikeastaan kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Selityksiä vaikka muille jakaa, ja vaikkei pitänyt, niin jostain kumman syystä silti istun tässä kuuman päivän päätteeksi näpyttelemässä niitä netin syövereihin.

Ja muutoksista suurimman saattaa arvatakin rivien välistä (tai jostain muualta): ero. Sen parissa pyöriessä ja uusien asioiden vyöryessä päälle ei ymmärrettävästi kiinnostanut blogi tai sen tulevaisuus, ajatukset oli enemmänkin siinä mitä omassa tulevaisuudessa tapahtuu ja mihin tässä mennään ja ketä ollaan.

Kuitenkin, vaikka menetin erossa jotain ja muutenkin erot on aina kamalia vaikkei paiskottaisi ovia ja tapeltaisi siitä kuka saa eteisen maton ja kuka vie mukanaan sen yhdessä ostetun salaattikulhon, en menettänyt siinä silti sitä isointa. Eli tärkeää ihmistä. Onneksi. Jostain löytyi pieni aavistus ketä me ollaan ja miten voidaan jatkaa yhdessä elämää eteenpäin vaikka parisuhde olisikin historiaa. Joten tässä valtakunnassa kaikki hyvin. Sinkkuvaltakunnassa, nyt kun siihenkin statukseen on ehtinyt tottua!

Radiohiljaisuus on siis mennyt itsetutkiskelun, elämän tutkiskelun ja rajojen tutkiskelun parissa. Tulevaisuus on auki, ja tavallaan se on aika ihana tunne.

Ja joo. En ota tavaksi liiallista yksityiselämän läpikäymistä, enkä tiedä oliko tämäkään tarpeellista. Nettiin kirjoittelun helppous ja sen tuoma valheellinen yksityisyyden tunne on aika petollinen juttu.

again and again and again

2011-06-06T01:13:00.000+03:00

Hei siellä, olen täällä taas.

Viime kerrasta on pitkä aika, ja siihen on mahtunut pieni elämä, tai ainakin yhden pienen elämän isoja muutoksia. Ja siinä rytäkässä blogi jäi, unohtui, ahdisti ja pistettiin piiloon.

Ja sitten salakavalasti takaraivoon on taas iskenyt pieni kaipaus tätä kohtaan. Että ehkä kokeilen taas miltä tämä tuntuisi. Uusi blogi tuntui huonolta vaihtoehtolta, mutta vanhan jatkaminenkin sellaisenaan epäilyttää vähän edelleen. Joten, tässä muutosten maailmassa tuntuu varsin sopivalta että blogikin muuttuu johonkin suuntaan.

Mutta nyt olen taas tässä ja kokeilen tätä ja toivon etten kyllästy saman tien. Tauko teki hyvää, ja siksi kiva nähdä pitkästä aikaa! Onko siellä vielä ketään?

changes.

2010-10-03T19:38:00.003+03:00

Elämä on vienyt ympäriinsä joten kerrottakoon tiivistettynä pakkauksena:
irtisanoin itseni töistä, asun tällä hetkellä kolmessa eri asunnossa, mistä ensimmäisen kohdan takia tulen kiittämään itseäni vuokranmaksupäivänä (tai siis kolmena eri vuokranmaksupäivänä), kaksi näistä asunnoista sijaitsee Hämeenlinnassa (koska siis eihän nyt yksi riitä per kaupunki) jossa opiskelen nykyään ammattikorkeassa. Viimeiset kaksi viikkoa olen elänyt jossain käsittämättömässä maniavaiheessa, jonka ajattelin katkaista tänään ja viettää rehellisen vanhan kunnon KOTI-ILLAN enkä lähteä hummailemaan yhtään mihinkään tai kehitellä mitään projekteja. Siellä asunnossa missä ajattelin ihan päätoimisesti asustaa ei ole nettiä, ja siinä asunnossa, jossa tietokoneeni ja nettini sijaitsee en ole käynyt viikkoon.Tunnen oloni vähän eksyneeksi sen kaiken keskellä. Tai kiertolaiseksi.

Mutta mun pääasunto Hämeenlinnassa on ihana, ja kaksi uutta kämppistä on ihania. Ensimmäinen viikko koulussa meni fiiliksissä mitä ihmettä teen täällä, mutta sekin alkaa jo helpottaa. Viikon päästä lähden tutustumaan viikoksi Lontooseen ja hotelli on niinkin ihanalla paikalla kuin Camdenissa. Ajatuksena on kiertää kirppiksiä, keikkoja ja gallerioita, ja jättää suuremmat nähtävyydet väliin kokonaan, koska nekin on tullut joskus aikanaan jo kierrettyä ja ehkä se kerta riittää. Tuntuu hyvältä.

Seuraava kysymys mitä varmaan pitäisi miettiä on mitä tälle blogille tapahtuu. En ole ikinä kannattanut tai täysin ymmärtänytkään vanhan sulkemista ja uuden aloittamista, mutta tällä hetkellä tuntuu että se olisi varteenotettava ratkaisu. Jotain muutosta kuitenkin kaipaan, tämä kun ei enää tunnu täysin hyvältä.

Se ei onneksi kumminkaan ole tämän illan päätös, tänään aion vain kierrellä Tamperetta, ehkä vierailla äidin luona naapurikunnassa, löhötä sohvalla leffojen parissa ja nauttia vapaapäivästä, en juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, en lähteä baariin tai keikoille enkä ainakaan vuokrata enää yhtäkään asuntoa.

I laugh at stupid things just cause they tickle me

2010-07-17T14:29:00.002+03:00

J:n rantareissullamme ottamat kuvat on tunnelmaltaan ihania, palkkaan sen vielä hovikuvaajakseni niille päiville kun en itse jaksa kantaa kameraa.

Tiedättekö, aurinko on varmaan pehmentänyt pääni, koska olen huomannut himoitsevani haaremihousuja. Sovitin yksiä erittäin kivoja jossain random-vaatekaupassa Espanjassa, mutta unohdin ilmeisesti rahan arvon (edelleen, auringon pehmentämä pää) ja kuvittelin että 20e on ihan liikaa enkä ostanut. Rahan arvohan on tällaisissa asioissa varsin suhteellista, ja erittäin kivoista housuista joita on katsellut sillä silmällä jo jonkin aikaa se on ihan mitätön summa (eikä 20e housuista nyt muutenkaan ole paljon). Nyt olen sitten tuomittu elämään ilman täydellisiä yksilöitä. Sama kummallinen piheys iski myös kenkien suhteen, enkä ostanut täydellisiä 6e (!) maksaneita nahkasandaaleja kun sellaiset vastaan tuli. Rikoksen vakavuuteen vaikuttaa vielä sekin että omat sandaalini meni rikki (ne pysyi jalassa loppuloman ajan strategisesti asetellulla ponnarinauhalla) ja silti kuvittelin etten tarvitse uusia. Huh.

Vesileikkejä

2010-07-15T23:51:00.010+03:00

Vinkkejä helteen kestämiseen :

1. Kaada päällesi vettä - yksinkertaista mutta suloisen toimivaa. Toimii pieninä annoksina rannalla, klubeilla ja puistoissa, isompina annoksina takapihalla ja sillä mökin viereisellä heinäpellolla.

2. Kuuntele hyvää musiikkia ja saa kylmänväreitä. Toimivuutta tosin varjostaa se että ainakin minun kroppani käyttäytyy irrationaalisesti eikä koskaan voi tietää mistä niitä kylmiä väreitä tulee. Mutta muutaman kerran olen ehtinyt yllättyä kun iho on yhtäkkiä kananlihalla järkyttävän helleaallon kourissa.

3. Taannu lapsuuden kesiin: leiki vesisotaa. Tämän testasin tänään 8 tunnin hikisen työpäivän jälkeen 15 muun ihmisen kanssa ja vilvoittavuuden lisäksi se oli ihan törkeän hauskaa! Pieni lapsellisuus ja leikkimielisyys piristää kummasti oloa. Aseina toimivat sumutuspullot, vesipyssyt, vesipullot, paineruisku (!), vesi-ilmapallot ja loppupeleissä jopa muovikassi, ämpäri, vaatteista kyhätty moukari ja kondomi (käyttämätön! tietääkseni. Ja toivoakseni). Ja jos tämä ei vielä riittänyt, niin sotaleikkien jälkeen painuimme uimaan ja lopulta kävelin vielä kaatosateessa kotiin. Ah, kesäsateet!

(Mutta erillisenä vesisotavinkkinä silti vielä: Aseeksi kannattaa valita lähestulkoon mitä tahansa muuta kuin puolen litran vesipullo, ei toimi, tai jos toimii niin ihan helvetin huonosti ja ainoastaan lähietäisyydeltä ja noin kahden sekunnin ajan, mikä ei ole kauhean hyvä juttu, jos muut käyttää metrien päähän syökseviä vesipyssyjä tai maalauksen tarkoitettuja paineruiskuja (voi olla että terminologia on ihan hitusen metsässä).

4. Nuku parvekkeella. Kaupungin kattojen korkeudella ja herätä auringonpaisteeseen iholla, mikä voisi olla ihanampaa.

Pakko muuten kertoa että sain tänään ihan ihkauuden pelkotilan (tämä kerrottakoon että tästä postauksesta tulisi mahdollisimman poukkoileva ja haahuileva): Mua ei ole koskaan pelottanut uida Suomessa järvissä, koska täällä ei ole ainakaan mun käsittääkseni mitään tappajakaloja tai alligaattoreita tai muita merihirviöitä. Mutta tänään juttelin yhden vesisota-pojan kanssa, joka kertoi (luulen että vitsillä) kammoavansa potkaisevansa järvessä vahingossa johonkin siellä lilluvaan ruumiseen. Tämä mahdollisuus ei ole ikinä pilkahtanutkaan viattomaan mieleeni, joka on nyt täynnä kauhuskenaarioita siitä mitä siellä pinnan alla oikein lilluukaan. Ja koska tämä ajatus ei ole koskaan ennen käynyt mielessäni (aka tapahtunut), niin erittäin ontuvalla logiikalla voisi päätellä että koska en ennen tämän uuden pelon tapahtumista ole löytänyt ruumistakaan, niin nyt se ihan varmaan tapahtuu. Okei, sanoinhan että erittäin ontuva logiikka. Mutta voi olla että järvissä uiminen ei enää ikinä tunnu niin huolettomalta kuin ennen. Ignorance is a bliss.

testingtesting

2010-07-11T23:12:00.002+03:00

Hola! edellisen postauksen kuvat ei huhujen mukaan näkynyt, johtuen siitä että olen saanut kyseisen ilmaiskuvapalvelun (ja muutaman muunkin) ängettyä täyteen. Kokeilen vielä tätä yhtä ja jos tämäkin pukkaa rajoja ennen aikojaan, siirryn suosiolla flickrin maksavaksi asiakkaaksi (syy etten ole sitä aiemmin tehnyt on niinkin yksinkertainen etten omista luottokorttia tai paypalia). Voi että voikin olla rasittavaa yrittää saada blogiin kuvia, tahdon jonkun pysyvän systeemin.

Tämä postaus on siis puhdas testi ja testikuvituksena Velezin citynäkymää ainoana pilvisenä päivänä. Ah, oli ihana loma!

Edit. Tsekkasin juuri blogia ekaan kertaan hetkeen ja ei siellä näy näköjään suurin osa kuvista! voi perkele sentään, muuta sanottavaa ei ole.

Spain here I come

2010-07-01T20:21:00.006+03:00

Huomenna tämä tyttö istuu lentokoneessa matkalla kohti Espanjan etelärannikkoa, mutta tällä hetkellä se vielä on havahtumassa miettimään mitä sinne mahdollisesti ottaisi mukaan.

Eli laukun täytteeksi:

-bikinit ja loikoilupyyhe (tärkeimmät ekana)

-järeän korkeasuojainen aurinkorasva joka toivon mukaan pelastaa loman kivuliaan punaiselta iholta

-kännykät, kamerat ja niiden laturit ynnä muut tekniset härpäkkeet

-passi!!

-kirja lentsikkaan ja ehkä rannalle

Koska olen kunnostautunut kirjashoppailussa alevillitysten sijaan, täytyy jotain niistä ottaa mukaankin.
Lentolukemiseksi alan kyllä kallistua Neverwheren puoleen, vaikka se onkin näistä ainoa jonka olen jo useampaankin kertaan lukenut. Siitä vain on aikaa ja kirja on taas kummitellut mielessäni niin pitkään etten halua pitää näppejäni erossa siitä nyt kun sen vihdoin sain aikaiseksi hankittua ihan omaksi.

-puhdistusaineet ynnä muut, meikit jos vaikka yrittäisi näyttää ihmiseltäkin. Pinnejä ja muuta elintärkeää pikkusälää.

-vaihtovaatteita muutamat (pari mekkoa, ehkä shortsit ja t-paitoja/toppeja, ehkä joku jakku, ehkä joku neule, ehkä jotain muutakin)

-.....?

En ihan oikeasti keksi muuta. Kun vielä olisi käytettävissä sellainen luksustuote kuin matkalaukku, joka menee ruumaan eikä siis varsinaisesti tarvi yrittää pärjätä mahdollisimman vähällä, mutta mitä siellä oikeasti muka tarvii? Parilla mekolla ja aurinkorasvalla pärjää vallan mainiosti!

Paitsi tietty:

-rento lomafiilis! done and done.

Tulipas tuottelias olo. Nyt kun vielä tajuaisi että pelkän listan kirjoittaminen ei vielä vastaa sitä itse tekoprosessia, mutta sitten taas toisaalta, kun on näin kattava listakin raapustettu, niin kai sen pakkauksen voi ihan hyvin jättää aamuun?

Ihanaa! odotan paahtavaa aurinkoa, iltapiknikkejä punkun kera rannalla ja katukissoja.

Midsummernight

2010-06-28T09:52:00.002+03:00

Varoitus: seuraa pakollinen juhannuspostaus, joka sisältää suomalaista maalaismaisemaa, olutta ja luontokuvia. Kyllästyneet voivat skipata.

Juhannus sujui tapahtumarikkaasti, mukaan mahtui iso annos iskelmää, rekkalavakeikkailua, ihanaa ruokaa, perinteisen pohjanmaalaisia tappeluita, tunteenkuohahteluja, alasti pellossa juoksemista, saunomista, auringonnousun tuijottelua ja uudelleen isommalla porukalla samalla pellolla harhailua (tällä kertaa vaatteet päällä), etsien joko laituria viereisen joen varresta tai edellisvuonna bongattua lehmää, josta lopulta muodostui lähes myyttinen, häräksi muuttunut olento miehen käsivarren kokoisine sarvineen . Tuo jälkimmäinen peltoreissu venyi kahden tunnin mittaiseksi, kumpaakaan tavoitetta ei saavuttu ja käytännössä ei edes päästy lähtöpaikasta kovin pitkälle. Hauskaa siellä kyllä oli, mutta kun vihdoin pääsi nukkumaan kahdeksan aikaan aamulla ja riisui jalasta legginsejä jotka oli puolisääreen asti mudassa, alkoi vähän harkita uudestaan sen harhailun järkevyyttä.

Ruumiillinen saldo (ei sentään sananmukaisessa merkityksessä, thank god): uskomaton määrä hyttysen pistoja (hyvästi paljaat sääret), nokkosen polttamia jalkapohjissa, kipeä polvi, lohkeilleet kynsilakat, liian vähän unta ja liikaa punaviiniä.

Henkinen saldo: Kohtuullisen onnellinen kaikesta huolimatta

Tästä alkaa sopivasti loma töistä ja todennäköisesti käytännössä myös loma blogin parista, sillä viikon alussa on tiedossa reissu Helsinkiin Arcade Firen keikalle ja perjantaina lähdetään äkkilähdöllä Espanjaan moikkaamaan kaveripariskuntaa Minnaa ja Peteä. Olisi ihana sanoa että paluusta ei tietoa, mutta sitä seuraavana perjantaina joudutaan jo palaamaan Suomen kamaralle. Ehkä näiden kahden reissun välissä käväisen täällä, mutta voi olla että ei. Loma <3

Park life

2010-06-23T14:05:00.000+03:00

10.

11.

Värilliset kuvat: Maria Morri

Mustavalkoiset kuvat: minä

Yllättäen kamerastani ei löytynyt kuin muutama julkaisukelpoinen kuva perjantaiselta puistomiitiltä, mutta onneksi Maria oli napsinut sitäkin enemmän.

1. Minä ja Prefecta

2. Tiitiäinen ja Noora

3. Maria

4. Me me me

5. Sanni ja Maria ja bloggaajien perusvarustelu

6. Minun perusvarustelu - viinirypäleet (tölkkiskumppa ei pääse siihen joukkoon, ei ollutkaan hyvää)

7. Rhia

8. Prefecta ja minun kulta

9. Minun uusi takki (15 minuutin ajan)

10. Tulos kohdan 8. puuhailusta (taustalla Katarimaria)

11. Maria, blogijulkkis ja niittitakin oikea omistaja

Ps, blogger vammaa taas ja siksi tekstit menee epäesteettisesti rivitettynä - bare with me.

Please forget me not

2010-06-17T12:10:00.000+03:00

Yksi hyvä puoli vaatetusalan opiskelussa oli se, että yhtäkkiä ympärillä oli paljon taitavia vaatetusihmisiä ja heidän taitojaan pystyi käyttämään hyödyksi (siis sen lisäksi toki että tutustui ihaniin ihmisiin). Eräs näistä taitavista ihmisistä teki lopputyönään malliston tamperelaiseen Forget-me-not-liikkeeseen ja innostuin tilaamaan häneltä itselleni mallistossa mukana olleen mekon. Musta on ihanaa ensinnäkin tukea muita yrittäjyyttä aloittelevia ja toisekseen saada tilaustyönä ihana mekko, joka jää myös muistoksi kyseisestä koulusta ja jonka alkuperäistä mallia sain vielä muutella jonkun verran. Ja kolmanneksi, saada mekko josta tietää että sen on tehnyt ihana tyttö.

Se, että malli näyttää passiivis-aggressiiviselta potentiaaliselta sosiopaatilta ei sitten korreiloi yhtään mekon ihanuuden kanssa.

Samanmallisia mekkoja voi siis ostaa Forget-me-notista, ja toisin kuin tämä johon minä hankin itse kankaan, ne on valmistettu kierrätysmateriaaleista.

Show me show me show me how you do that trick

2010-06-05T21:08:00.000+03:00

Jatketaan mukavuusalueelta pois hyppäämisillä - samalla reissulla kun ostin edellispostauksen leopardipaidan, kiinnitin kassalle suunnistaessani huomioni rekkiin täynnä pitsilahkeisia pyöräilyshortseja. Viime kesänä vannoin että tollaisia en nyt ainakaan ikinä enää käytä, ne vei ihan liian elävästi takaisin vuoteen 1996 ja ihaniin oransseihin pyöräilyshortseihini joita pidettiin yhdessä t-paidan kanssa. Puolustuksekseni todettakoon että olin 12.

14 vuotta myöhemmin en aio enää käyttää niitä sellaisinaan pelkän t-paidan kaverina (voin suorastaan kuulla helpotuksen huokauksia sieltä ruutujen toiselta puolen!) vaan mekkoihin yhdisteltynä suojelemaan takapuoltani julkisuudelta. Ja heti kun saan jostain saumurin kädenulottuville, lyhennän shortsit tuohon pituuteen kuin ne kuvissa ovat, todellisuudessa ne nyt yltävät puolireiteen ja ovat kuvissa siis rullattuna (kohtuullisen epäesteettisesti) sopivan pituisiksi.

Kokeilin pyöriksiä myös noiden liian lyhyiden shortsien alle, joiden leveän puoleiset lahkeet yhdistettynä pyllistämiseen paljastavat vähän turhan paljon peräpäästäni. Nyt vilauttelu on minimoitu, ja lahkeista pilkahtelevat pitsit näyttää kivan vihjailevilta, paljastamatta kuitenkaan mitään.
Siskoni luuli mun jalassa olevan stay-upit, mikä onkin paljon parempi mielikuva kuin pyöräilyhousut, varsinkin kun tällä välttyy oikeasti joutumasta pitämään niitä stay-uppeja (ulkonäöstä tykkään, käytännöstä en)

Pidän noiden shortisien mallista hirveästi, mutta juuri kyseisen paljasteluongelman takia en ole niitä juuri käyttänyt. Ja tuplashortsiyhdistelmä oli ulkoisesti makuuni varsin toimiva, vaikkakin viimeistään vessassa muistaa miksi ei ehkä ole kaikkein käytännöllisintä laittaa päälleen yhtä aikaa shortseja, bodya, pyöräilyshortseja ja vielä sukkahousuja. Ainakaan jos aikoo mennä puistoon ja mahdollisesti vielä sellaiseen missä joutuu käymään asioimassa puskassa (siihen tilanteeseen en nyt joutunut, mutta vastaisuuden varalta on hyvä pitää mielessä!).

Laukku: 2nd hand

Shortsit: Gina Tricot (mutta silti myös 2nd hand)

Pyöräilyshortsit: H&M

Sukkikset: Vapaavalinta

A leo that changed it's spots

2010-06-04T10:30:00.000+03:00

Omien rajojensa rikkominen on virkistävää, vaikka ne rajat olisivatkin itsekeskittyjä pukeutumissääntöjä ja laadittu joskus yli vuosikymmen takaperin. Nämä pukeutumissäännöt mitä itselleni laadin on yleensä vielä sellaisia ovelan salakavalia tapauksia, että en suurimman osan aikaa tiedosta niitä, sisäinen tyyliomatunto vain kuiskuttelee käskyjään korvaani. Et voi käyttää housuja. Pitkät hameet tai punaiset huulet ei sovi sinulle. Näytät järkyttävältä suorilla, laittamattomilla hiuksilla. Eläinprintit on hirveitä ja niitä käyttää vain elähtäneet pubiruusut.

Eläinprinttejä kuitenkin on jostain hiipinyt kaappiini. Se alkoi vuosi sitten niin hurjalla tapauksella kuin haalean seepra-kuvioisella kesähuivilla, josta ei kaukaa edes huomannut kuviointia, ja epäonnistuneella leopardi-paitakokeilulla. Se paita oli liian puristava, liian pin-up, ja emme sitten tulleetkaan toimeen. Huivi sen sijaan on edelleen aktiivikäytössä. Ehkä pieniä askelia jollekin muulle, mutta minulle jättiharppauksia.

Tämä leopardipaita taas ei ole ollenkaan pin-up,vaan ihanan ohut ja läpinäkyvä, laskeutuva, rento ja silti naisellinen. Se on valmistettu kierrätetystä polyesterista, mutta ei tunnu hiostavalta ja tunkkaiselta kuumanakaan päivänä (testattu!). Ja se kuuluu sarjaan vaatteet joita kävin tasaisin väliajoin sovittelemassa ja hipelöimässä kaupassa ennen ostoa. Ostopäätöstä vain rajoitti oma mielikuvani leopardikuvioinnista ja siitä että enhän minä käytä eläinkuosia. Kun pätevää syytä tälle väitteelle ei tullut mieleen, totesin sen turhaksi ja leopardipaidan oleelliseksi osaksi vaatekaappiani.

On varsin virkistävää täydentää sitä kaappia jollakin mikä on itselle ihan uutta ja erilaista, mutta joka kuitenkin tuntuu omalta ja luontevalta. Ei siis pelkkä uutuudenviehätyksen tavoittelu, joka pidemmän päälle jättää vain isot kasat tavaraa kirppikselle vietäväksi, vaan tyylin vieminen eteenpäin. (Tai taaksepäin, riippuen arvioijan mielipiteestä eläinkuoseja kohtaan)

Ja muista pukeutumissäännöistäni... Olen löytänyt itseni viimeisen kuukauden aikana turhan usein sovittelemassa housuja. Pitkät hameet sen sijaan saakin jäädä sinne minne kuuluvat, kaupan hyllylle ja ihmisille jotka niissä viihtyy. Tai öhm, katsotaan kuukauden päästä.

Päivä Näsinlinnassa

2010-06-02T06:36:00.001+03:00

Sunnuntaina havahduin siihen, että en ollut vieläkään käynyt Näsinlinnassa enkä olisi voinut havahtua parempaan aikaan, koska seuraava päivä oli viimeinen kun se oli auki. Tai ainakin kun siellä oli kuvataideopiskelijoiden näyttely (jos ollaan rehellisiä, niin en muista minkä koulun). Mulle molemmat oli yhtä kiinnostavia, rakastan vanhoja rakennuksia ja niiden historiaa, mutta myös lähempänä tätä päivää oleva taide kiinnostaa. En tosin pidä taide-sanasta. Se antaa ymmärtää että kyseessä on jotain ulottumatonta, jotain liian suurta mistä ei ole mahdollista saada kiinni. Se on vieroittava. Mutta toisaalta, en ole keksinyt parempaakaan kuvaamaan asioita jotka taiteen alle niputetaan joten en siitä eroonkaan pääse :)

Aulassa tervehtivät maatuskat sopivat paikalle niiin loistavasti, ruutulattia korostaa tunnelmaa.

Itse näyttely oli varsin laidasta laitaan, mikä oli aika itsestäänselvää kun saman katon alle oli koottu eri taiteilijaoppilaiden töitä. Osa oli mielettömiä, osasta taas en pitänyt lainkaan. Ärsyynnyn siitä että teokselle haetaan liian kiihkeästi jotain taustatarinaa, ja jätetään samalla itse se teos toisarvoiseksi, taka-alalle. Tausta on tärkeä, mutta se ei vaan voi olla se juttu jonka varjolla sitten voidaan toteuttaa konkreettinen työ puolihuolimattomasti ja jotenkuten.

Ja rakennus itsessäänkin oli ehdottomasti vierailun arvoinen.

There must be roses ahead

2010-06-01T10:25:00.002+03:00

Jos valmistuu näin ruusuisissa tunnelmissa, niin sen on pakko olla hyvä merkki tulevaisuudesta?

Symboliikan tosin keksin maijamyöhäisenä vasta äsken, se ei pyörinyt mielessä kun valitsin kangasta valmistujaismekkoa varten.Valintaprosessiin vaikutti enemmänkin olosuhteet, sattuma ja ihastunut kiljahtelu jolle ei voinut sanoa ei: bongasin ihanan ruusukankaan koulukaverini käsissä ja kun selvisi että hän aikoi tehdä mummonsa vanhoista verhoista sovitusvaatteen, minun oli pakko mennä väliin ja pistää stoppi moiselle puuhalle. Se oli selvästi tarkoitettu johonkin muuhun kuin sovitusvaatteeksi, joka sovituksessa palveltuaan päätyy roskiin Mummoruusut on kaikessa ällömakeudessaan heikko kohtani.

Myös vetoketju on taattua kierrätyskamaa, ja mekon materiaalien hinnaksi tulikin 50 senttiä (no lukuunottamatta jotain lankoja, niitä en laskenut). Valmistuminen itsetehdyssä kierrätysmekossa on rakkautta.

Varsinaisen valmistujaistilaisuuden jälkeen opettajan lahjoi meitä sormustimilla ja pitsikankailla, ja kameralle onnistuttiin ikuistamaan kuva, jossa muut näyttävät valmistumiseensa tyytyväisiltä ja minä siltä että mitähelvettiä, opiskelin kaksi vuotta ja tässä on vaivanpalkka. Tai vaihtoehtoisesti mikä tämä on ja mihin sitä käytetään.

Pidimme myös artesaaniksi valmistuvan siskon kanssa yhteispippalot, joissa oli tarjolla kasvispiirakkaa, katkarapu-munakasrullaa, herkuilla päällystettyjä patonkeja, juustoja plus niille kavereita, juustokakkuja sekä puna-, valko-, ja kuohiviiniä. Kulinaristi minussa on tyytyväinen ja kylläinen.

Ilta oli hauska ja vei Klubille Hang the DJ:n pariin, jossa meikit valui silmien alle tanssiessa jalat rakoille ja sydämen irti. Kubin jonosta ilmestyi myös ensimmäinen tilaustyö. Korjaan aikaisempaan; valmistuminen itsetehdyssä kierrätysmekossa ja tilaustyön saaminen ennen kuin valmistumispäivän ilta on ohi, on rakkautta.

Friday night, on my mind

2010-05-28T23:00:00.006+03:00

Olen tässä hetken ihmetellyt ihmisten FB-statuksia ja blogipostauksia - MM-kisat sitä, Euroviisut tätä. Muhun on ilmeisesti unohdettu ruiskuttaa jokin kansainväliset suurtapahtumat, urheilujuhlat ja muut kissanristiäiset-innostus, koska en ole koskaan tajunnut mikä niissä viehättää. Olen myös aina päätellyt omassa päässäni että niitä katsotaan a. velvollisuudentunnosta, b. siksi että siellä on joku tuttu tai c. siksi että lukeudutaan johonkin harrastajien marginaaliryhmään. Tai että ollaan ääri-isänmaallisia. En vaan voi uskoa että 90% Suomen väestöstä ihan oikeasti olisi erityisen kiinnostunut jääkiekosta ympäri vuoden. Tai että Euroviisuja katsottaisiin musiikin takia. En myöskään tajua miksi kukaan katsoo Idolsia, Big Brotheria, X-factoria, Talentia tai vastaavia (muusta syystä kuin b-kohdassa mainitusta) (ja silloinkin pienellä varauksella). Mutta ehkä olen väärässä. Ehkä olen missannut jotain oleellista kun en ole kiinnittänyt huomiota näihin maailmanlaajuisiin (tai Euroopan tämän hetkisistä kisoista puhuttaessa) paremmuusjärjestykseen niputtamisiin, ehkä niissä onkin jotain mahtavaa takana. Kertokaa, miksi te katsotte niitä? Onko ne ihan oikeasti kiinnostavia, mitä siitä saa irti? Onko tässä maassa muita joita ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta? Tahdon mielenrauhan tämän asian suhteen.

Ja koska eihän tämäntyyppisen blogin postausta voi jättää kuvattomaksi, niin tässä rekvisiitaksi random-asu, joka ei ole tullut julkaistuksi täällä.

Niitä muuten riittää, otan kuvia kohtuullisen usein (kohtuullisen on tarpeeksi häilyvä määre), se on jonkinlainen tapa, mutten sitten ikinä muista laittaa niitä tänne.

Tämä on vähän samaa sarjaa sen kanssa että kirjoitan aina itselleni tehtävälistoja, enkä ikinä muista kirjoittamisen jälkeen niiden olemassaoloa. Lienee turhaa sanoa etten muista mitään ilman niitä listoja. Welcome, sweet chaos!

Illat ja viikonloput

2010-05-23T14:36:00.003+03:00

En nyt vaan voi välttyä näiltä kesän tunnelmointi kuvilta, silläkin uhalla että toistan koko maailmaa koska sillä muullakin maailmalla on omia kesätunnelmointijuttuja ja -kuvia ja -elämää. Mutta se että on tällainen ilma on vain niin yksinkertaisen mahtavaa ja myös pikkujuttujen kuvaaminen on yksinkertaisen mahtavaa. Ihmiset joskus kysyy miksi otan niin paljon kuvia kaikesta, mitä teen niillä enkä ikinä oikein osaa vastata. Olen vain aina ollut vähän hurahtanut valokuviin, oli ne sitten omia tai vaikka jonkun tuntemattoman ihmisen 50 vuotta vanhassa valokuvalbumissa tai kirppikseltä ostetun kirjan välissä tulleita vahinkoja. Muistelen vieläkin kauhulla sitä kun kolme vuotta sitten meidän kovalevy pamahti ja kaikki sinä kesänä otetut kuvat katosivat bittituhkaksi, se oli lähes maailmanloppu. Tai erästä kertaa kun eräs nimeltämainitsematon ystävämme otti jatkoilla kamerallani kuvia nimeltämainitsemattomista paikoistaan, katui kuvaussessiota ja poisti samalla kaikki muistikortilla olleet kuvat, joita oli mun koneellesiirtotahdilla noin miljoona. Se oli hetki kun sydän jätti lyönnin väliin. Ja sen jälkeen pidin huolen että kamerani on kaukana jatkoilta joissa en itse ole paikalla.

Mutta nyt nautitaan kesäsateista, eikä sekään tällä hetkellä haittaa, tiedä sitten mitä onnellisuuspillereitä ruokaani on laitettu. Yksi hyvä puoli ensi viikolle luvatuista sateista on ainakin se että ehkä sitä saa taas aikaiseksi muutakin kuin asumista puistossa. Vaikka sekin on kyllä ihan hyvä saavutus.

Mollamaija uudessa mekossaan

2010-05-21T15:24:00.001+03:00

Jos olette koskaan miettineet kuinka vajaalta ihminen voi näyttää olematta varsinaisesti älyllisesti jälkijunassa, niin tässä vastaus:

En ihan tosissaan tiedä mikä mua vaivaa. Auringonpistos? Allerginen reaktio? Räsynukkesyndrooma?

Kuvat oli kuitenkin pakko jakaa kanssanne, koska varsinkin toisena oleva otos on tuottanut mulle hysteeristä kikatusta. Miten voi näyttää tuolta, etenkin kun kuvittelee poseeraavansa niinkuin normaali ihminen? :)

Kuvissa päälläni oleva mekko on koulukaverini tekemä ja minun suunnittelemani, tosin näin jälkikäteen ajateltuna kangasvalinnan olisin voinut suunnitella vähän paremmin. Näin kirkkaassa auringonpaisteessa se ei ole ihan edukseen, kun laskokset ja leikkaukset jäävät vähän arvailujen varaan, mutta rinnan kohdalla menee terävä myötäilevä leikkaus, edessä ristikkäiset laskokset ja selästä mekko on avara ja siinä on ristikkäiset olkaimet. Ristikkäisyys on näköjään pop. Kuvissa ei myöskään taskut näy erikoisen hyvin, mutta sellaisetkin löytyy. Kuvaajana toimi sama Hanna, joka mekonkin teki.

Osaan mä sentään ihan normaaliltakin näyttää.

bubble gum

2010-05-20T15:00:00.001+03:00

Ostin viikonloppuna purkkaoksennuksen näköisen huivin ja Uffin alen voimin samaa kuosia lähentelevän kesämekon. Mekko joutuu saksien alle, ja muuttuu oikeasti hienoksi mekoksi, nyt se on tanttamainen ja ihan liian ysäri, huonolla tavalla. Tai sitten toiseksi huiviksi. Koska muutenhan sitä voisi erehtyä luulemaan, että ihminen pärjää vallan hyvin yhdellä (tai nollalla) purkkaoksennushuivilla. Wrong!

Huivissa ja mekossa vetosivat sorbettivärit (voi että inhoan tuota sanaa mutta en oikeasti keksinyt mitään muuta tarpeeksi kuvailevaa, näköjään se sittenkin on ansainnut paikkansa sanojen joukossa) jotka toivat mieleen mehujään, saippuakuplat ja jonkin iloisen hippikesän, jota en itse ole elänyt. Ja ehkä vähän yhden yöpaidan joka mulla oli pienenä, ja joka päällä puhaltelin pienenä niitä saippuakuplia.

Tyttömäinen ja boheemi

2010-05-19T21:59:00.000+03:00

Olen kaksi päivää tallustellut samassa mekossa, ja on pieni kutina että saatan tallailla siinä kolmannenkin. Kesällä pukeutuminen on jotenkin vaivattomampaa, rennompaa, itsestäänselvempää. Sama mekko menee ihan hyvin rannalle, sukujuhliin ja kaupungin yöhön - en tosin ole viettänyt viime päivinä aikaa missään noissa. Homma korjaantunee kyllä viikonloppuna!

Aurinkoisen päivän tyttömäisemmän asun joka askeleella liikkuva ja hengittävä mekko on melko uusi juttu H&M:stä, neule ja lasit myös sieltä, laukku Uffin korista ja sandaalit Zaran, kakkoskäden hankinta tosin nekin.

Vähemmän aurinkoiseen asuun taas tuli liituraitainen jakku, jota en ole tainnut koskaan käyttää, mutta silti olen urheasti pitänyt sitä useamman vuoden kaapissa (eli unohtanut). Se on malliltaan melko klassinen, mutta se ei silti tunnu uhkaavan asialliselta. Ja tämä jakku on ihan oikea löytö, löysin sen nimittäin tyhjälle rannalle hylättynä viitisen vuotta sitten ja nappasin mukaani. Dyykkausjutut on ihan parhautta, kunnon kierrätyslavat vaan tuntuu olevan harvinaisuuksia nykyään.

kesäkesäkesä

2010-05-18T07:57:00.003+03:00

Takana on kasa hania kesäpäiviä joihin kuuluu puistopiknikkejä (ja beach volleyta jonka jäljiltä on hyvin yllättävä määrä lihaksia vieläkin kipeänä. Sitä pitäisi varmaan oikeasti alkaa harrastaa liikuntaa, tämä on säälittävää)

Ja sitä jumalaista tunnetta kun työpäivä on yhtäkkiä ohi ja on taas vapaa käyttämään oman aikansa.

....kissan tutustuttamista ulkomaailmaan taas kerran - sitä onkin kiva tutkailla turvallisesti laukun lipan alta käsin

...tyttöjen saunailtoja ja ihania salaatteja

..palaneita nenänpäitä

..parvekkella grillausta (joka toivon mukaan on luvallista sisäkäyttöisen sähkögrillin kanssa?)

...ja ennen kaikkea päämäärätöntä haahuilua kaupungilla ja puistojen vihreydessä. Niistä on kesäpäivät tehty.

Käytiin muuten päämäärättömästi haahuilemassa Sorsapuistoon, ja voi vitsi ne linnut on söpöjä! oli pakko lähteä pois kun alkoi itseäkin oma lässytys ja juttelu niille hävettää.

summer night (and day) city

2010-05-15T09:34:00.000+03:00

Teknisesti ottaen olen vielä sairaslomalla, mutta onko se nyt niin tarkkaa. Edes yöllä kotiin kävellessä ei tullut kylmä ilman takkiakaan! pliis, voisiko koko kesä olla tätä. Hienosti olen muuttunut aurinkoa vihaavasta mustiin pukeutujasta (en väitä että näillä kahdella asialla yleismaailmallisesti olisi yhteys, mutta omalla kohdallani oli. Musta = kuumaa. Plus angstiseen mieleen käy paljon paremmin ja herkullisen kliseisemmin synkkyys ja sade.) totaalisen kesäihmiseksi. Tai tarkennetaan vähän, keväässä ja syksyssä ei ole niinkään vikaa mutta se talvi. Olen totaalisen anti-talvi-ihminen.

Tuosta tunikasta (Lindex) täytyy muuten sanoa, että se on omiaan kuumille kesäpäiville. Viskoosi-puuvillasekoite on ihanan vilpoista, aavistuksen uudenkarheaa käteen ja kauniin läpinäkyvää. Rantavaate jonka voi kiskaista bikinien päälle kun aurinko alkaa polttaa ihoa.

Self-repetition with the white stripes

2010-05-14T11:15:00.003+03:00

Olen ollut kaksi päivää neljän sisällä kipeänä ja siinä ajassa on ehtinyt tulla kesä! olen toki ollut tuskaisen tietoinen siitä että ulkona on ollut mahtavin sää aikoihin ja koko muu maailma on nauttimassa siitä, kun itse makaan hourailemassa kuumeisena sohvannurkassa, mutta nyt kun olo alkaa olla taas inhimillinen, se vasta iski. Sandaaleja! ei sukkiksia! tänään pääsen vihdoin ulos kokeilemaan kuinka siellä sandaaleissa oikeastaan pärjää ja palaako iho tottumattomana aurinkoon samantien (kokemuksen perusteella sanoisin että palaa), vaikka vielä ei ihan terveiden kirjoissa ollakaan. Mutta yksinkertaisesti tulen mökkihöperöksi jos joudun vielä yhdenkin päivän makaamaan kotona! ja sanoisin sitä jo olympiamitalin arvoiseksi suoritukseksi että jaksoin sen kaksi päivää olla sisällä tuolla ilmalla, mitä sitten että kunto ei olisi kestänyt edes rappusia alas.

No, palataan silti ajassa taaksepäin siihen kun vielä olin about terveiden kirjoissa.Tiistaina kävimme Herttaisen ja Nelliinan kanssa herkuttelemassa Vohvelikahvilassa, ja senkin jälkeen kun kahvi oli jo kylmennyt ja vohvelit hävinneet lautasilta, istuimme Herttaisen kanssa pöydässä juttelemassa vielä pitkään, kun Nelliina joutui lähtemään aikaisemmin. Ja kuten Herttainenkin jo mainitsi, räpsimme tietysti toisistamme blogikuvia kahvilan pihalla.

Kärsivä asento ei johdu kuvaajasta vaan tietoisuudesta likaisista hiuksista ja orastavasta kuumeesta. Ja ehkä ähkystä savulohi-vohvelin jälkeen (lemppari!).

H&M:n jättitunika oli omiaan vohvelipäivälle. Sukkikset on tummansiniset, mikä ei ehkä näy kuvissa - onko muuten ihan normaalia että mulla on neljät kappaleet noita samoja sukkahousuja? Ainakin mahdollistaa sen ettei tarvi käyttää muita.

Totesin muuten tuon vappunaamarin olevan loistava juttu huono naama-päivinä. Tähän mennessä olen hyödyntänyt sitä vasta kuvissa, mutta jos tarpeeksi paha päivä tulee vastaan, joudun ehkä ottamaan sen kaupungillekin. Parempi tämä kuin paperipussi! Koska jotain niidenkin varalle tarvitaan.

Punainen ja raidat näyttää silleen kivasti juuri oikealta yhdessä, samoin kylmän vaalea beige. Olen jostain syystä tykästynyt tuohon kirppikseltä löytyneeseen, laatikkomaiseen takkiin, joka on kokoa 40 sen normaalin takkikokoni 34 sijaan. Sinne mahtuu alle vaikka mitä, eikä se ikinä kiristä.

Nyt - ulos! kesä! Aurinkoista viikonloppua kaikille!

A heart is a river

2010-05-10T14:08:00.003+03:00

Kävin loppujen lopuksi katsomassa lauantaina Motoboyn molemmat keikat. Ekaa ennen käytiin pikkusiskon kanssa kahvittelemassa Klubilla, ja livemusan alkaessa valkosuklaa-latte oli hyvä vaihtaa punaviiniin, kun muitakin kavereita ilmestyi paikalle. Tämä jos mikä on punaviini-musaa.

Keikkojen välissä menimme kaverille saunomaan, ja käytin kameran akun viimeiset pihaukset näihin seuraaviin kuviin. Että olkaa hyvä, sen sijaan että saisitte ihailla ilman paitaa ja avonaisessa nahkatakissa toisen keikan vetänyttä Motoboyta, tässä höyrystyneitä parvekelaseja:

Paljon mielenkiintoisempaa, eiks vaan.

Löytyi sellainen kuitenkin nopeasti googlettamallakin, täältä.

ps.
Poikaystävä nimesi herran Freddie Mercury-inkarnaatioksi ja kävi buukkaamassa sen hautajaisiinsa, mikä tietty on ensimmäinen paikka mihin itsekin aina suunnnittelen näkemiäni hyviä artisteja. Jotakin kautta päädyttiin nyt vielä elävien kirjoissakin bäkkärille miehen kanssa, ja vaikutti harvinaisen mukavalta tyypiltä.

Motoboyta ennen vetänyt Manna osoittautui isoksi ja posiitiviseksi yllätykseksi, en tiedä miksi kuvani artistista on ollut ihan erilainen, varsinkaan kun en muista edes kuulleeni häneltä kuin ehkä kaksi biisiä - tai ehkä juuri siksi. Oikea Manna olikin karismaattinen, energinen, upeaääninen ja rock. En ehtinyt kuin puolelle keikalle, harmi. Ja jos olisi ollut se kamera, olisin ikuistanut hänenkin upean habituksensa - olen näköjään ihan kympillä kiinnittänyt huomioni ulkomusiikillisiin seikkoihin lauantaina. Kaikille jotka eivät paikan päällä olleet, missasitte hienon illan!

Live @ Tampere

2010-05-08T13:03:00.000+03:00

Ainiin, menovinkki: Illalla on Tampere Art Factoryssa Klubilla esiintymässä ruotsalainen Motoboy (Plutonuium 74:n ja Mannan kera), mutta jos illalla sattuu olemaan muuta ohjelmaa, ei huvita maksaa 13 euroa tapahtumasta tai haluaa tutustua pääesiintyjään paremmin ennen varsinaista keikkaa, esiintyy Motoboy tänään myös ilmaiseksi klo 16 sooloillen. Samassa osoitteessa, eli Klubilla.

Tästä löytyy Motoboysta kirjoittamani juttu parin vuoden takaa (en kyllä tiedä kannattaako linkata kun en itse ole lukenut mitä sitä on tullut oikeastaan kirjoitettua, haha) ja täältä taas voi tutustua musiikkiin (ja Spotifysta myös). Uusi levy oli mullekin jo vähän liian maalailevaa ja rauhallista, kaipaisi vähän asennetta jollain tapaa. Mutta silti aion keikalle itseni änkeä, jommallekummalle tai molemmille.

Alla vielä varsinainen tämän päiväinen postaus, hurja tahti!

Valmis

2010-05-08T12:16:00.000+03:00

En voi vielä ihan uskoa että mun extrarankka kevät on ohi, enkä palanut loppuun (paitsi vikana kahtena päivänä olin kirjallisten ja Wordin kanssa itkupotkuraivareiden partaalla koko ajan, johtuen ehkä siitä että nukuin kunnolla viimeksi joskus viime kuussa.) Kiire ei ole hyvä, mutta silti jätän kaiken aina viime tippaan enkä oikeastaan osaa tehdä mitään ilman sitä. Mutta nyt on kirjallinen lopputyö kasassa, mekko tyllihameineen valmis, esitys pidetty ja minä saan nukkua! Nukkumisvajetta aiheutti tuon lopputyön lisäksi se että kävin samalla tämän kevään tokan vuoden ja kolmannen vuoden kursseja, koska kävin tämän kolmen vuoden koulun kahdessa vuodessa. En suosittele, ellei ole supernopea tai halua heittää hyvästejä muulle elämälle.

Nukahdinkin eilen kasin jälkeen, meillä oli kuulemma ollut illalla vieraitakin mutta minä olen onnellisesti tuhissut sängyssä koko sen ajan. Ja unohdin hakea Rhialta voittamani sunnuntaisen Tampere Vintagen lipun!

Mutta tässä mun kulta nyt on (mekko siis, ei Niina) (tai on Niinakin vähän kun se urheasti ja valittamatta sinnitteli jäätävässä tuulessa mallina):

Kuva: Aleksi Tikka

Kuva: Aleksi Tikka
Loput kuvat: Minä

Ulkona oli oikeasti tosi kylmä, Niinan piti lämmitellä visusti takin alla aina kun kamerasta säädettiin asetuksia ja odoteltiin varsinaista kuvausta. Huomaa eron kuvaajan, joka tietää mitä tekee, ja kuvaajan joka taas menee vähän fiilispohjalta, välillä: Aleksi sääti asetuksia aina 10 minuuttia ennen kuvaa, minä taas räpsin 10 minuutissa 50 kuvaa ja huutelin välillä epämääräisiä ohjeita :D

Ja tässä mun toinen kulta:

Kirjallisen aiheena mulla oli vintage ja vintage-vaatteet harrastuksena ja elämäntapana. Aihe oli mielenkiintoinen ja siitä oli kiva kirjoittaa, vaikea osa oli kaikki tekniset piirrokset ynnä muut ja tekstinkäsittely. Ei näillä ATK-taidoilla.

Kiitokset Aleksille ja Niinalle! <3 ja muille jotka on olleet henkisenä tukena. Nyt olen onnellinen tyttö.

Naamiosankarin paluu arkeen

2010-05-03T00:07:00.001+03:00

Vappuasu syntyi naamiosta, raitamekosta, irtoripsistä ja punaisesta huulipunasta. Vappu taas syntyi keikkailusta, ystävistä, kuohuviinistä, homobaareilusta ja pispalalaisesta pihapiknikistä vaikka sää ei ihan ollut sitä mitä voisi toivoa - toivottavasti se vulkaaninen tuhka ei ihan tosissaan ole aiheuttamassa vielä tavallista kylmempää kesää, kun ainakin kevät on tuntunut poikkeuksellisen vilpoiselta (johtui mistä johtui). Tai ehkä se kylmyys on vain subjektiivinen juttu :)

Nyt jatkamaan Independence Dayn katselua (nostalgiaa, en silloin 1996 12-vuotiaana uskaltanut katsoa edes katsoa sitä!) ja henkisesti valmistautumaan arkiviikkoon. Arki, tylsää.

Naamiohuveja

2010-04-30T18:11:00.000+03:00

Minun vappuni alkoi Supermukavan ja VintageGardenin vappunaamio-tuunauksella (ja simalla tietty!). Molemmista paikoista sai siis ostaa käsintehdyn naamiopohjan (joita oli eri väreissä ja kuvioissa, itse valitsin tylsähkön mutta samalla mystisen kiehtovan mustan nahan) hintaan 2e ja paikat tarjosivat huokeisiin hintoihin koristeluvehkeitä, liimapyssyn käyttöä ja kiinnitysapua. Ja sitä simaa. Kukat on muuten ihan oikeita, saa nähdä kuinka kauan pysyvät hengissä :)

Oisin tahtonut omaani kasasta bongaamani supersöpön peurakorun, joka salakavalasti hävisi käytyäni muualla ja myöhemmin selvisi että koulukaverini oli autuaan tietämättömänä häviämisen aiheuttamasta tuskastani ottanut sen itse. Asia valkeni siis vasta kun olimme porukalla etsineet sitä ja olin surkutellut kohtaloa kaikille, jotka vaan suostuivat kuulemaan ja olimme jo kävelemässä kuohuviiniostoksille- koulukaverini oli jotenkin missannut tämän kaiken. Päääasia että peuran outo katoaminen selvisi ja sain minäkin söpön ankkurin koristamaan naamiotani :)

En tiedä muistaako kukaan enää, mutta postasin joskus talvella koulussani tehdyistä päättötöistä, ja nyt tulee jatkoa. Nimittäin postauksessa näkyneitä silkkimekkoja ja röyhelöillä varustettuja boleroita saa nyt SuperMukavasta! kokoja on useampia, värit tällä hetkellä ainakin mustaa ja puuteriroosaa kultaisilla vetoketjuilla. Jos omasta lompakosta ei löydy mekkobudjettia, niin kannattaa silti käydä hipelöimässä kauneuksia, sekä kaikkia muita uusia ihania juttuja mitä liikkeestä saa. VG vierailulistalle kaikille tamperelaisille myös! Molemmat siis sijaitsevat Ojakadulla, ja jos siellä kerran ollaan, niin ehkä aikaa liikenee myös Vohvelikahvilalle. Tämä ei ole maksettu Ojakatu-mainos, sinne vaan on kerääntynyt kaikkea kivaa.

Ainiin, ja se postauksen pointti, eli hyvää vappua, olkoon sää mitä on!

P.s Naamioni kyllä kalpenee tämän Encen ilotulituksen kanssa. Upea! Nyt tuli tunne että olinkohan mä sittenkin turhan hillitty.

Kissojen valtakunta

2010-04-24T17:15:00.001+03:00

Miau. Emäntä on kiireinen, joten tulin kertomaan että kyllä se vielä hengissä on. Saisi kyllä olla vieläkin kiireisempi, kun jostain syystä löytyy kumminkin aikaa häiritä minun nokosiani sillä uudella isolla ja ihan liian kovaäänisellä hökötyksellä (aka. kameralla).

Kannattaisi silti ottaa musta vähän mallia ja rentoutua. Rentoutuminen on elämän tarkoitus Ja ehkä vähän päätön juoksentelu, ruokien varastelu ja vaatteiden karvoittaminen. Rentoutuminen ja karvoitus.

Siis näin. Takas untenmaille, kiiiitos.

Ei söpöydelle

2010-04-18T11:55:00.001+03:00

Pukeuduttuani pitkään hempeisiin rimpsuihin, söpöön naisellisuuteen ja keväisiin väreihin, oli kiljuva tarve saada päälleen jotain muuta, jotain mustaa ja selkeää. Jotain joka ei missään nimessä ole söpöä. Mustaa, mustaa ja vähän lisää mustaa.

Mulla on vähän skitsofreeninen suhde mustaan. Toisaalta koen sen omimmaksi värikseni mitä paletista (tai sen ulkopuolelta, eheh) löytyy, toisaalta välillä se suorastaan ällöttää sillä synkkyydellään ja liikkumattomuudellaan. Nuo tunteet kulkee syklissä, aina mustan kauden jälkeen tulee inhotus, välillä taas joka solu huutaa mustaa ympärilleen. Viharakkaussuhde.

Väriläikäksi kaupungille otin mukaan konjakinvärisen nahkaisen kassin (tarpeeksi ei-söpöä), jonka tein muutama viikko sitten kyllästyttyäni kantamaan omasuuttani aina kangaskassissa ja jonka tarkoitus siis oli toimittaa sen kangaskassin virkaa käsilaukun ohella (logiikkaa?). Nyt näköjään käytänkin sitä käsilaukkuna, se vaan sattuu olemaan ainoa "laukkuni" joka mahduttaa sisälleen tarvittavan arsenaalin. Seuraava askel olisi kai sitten ihan oikea, tarpeeksi iso käsilaukku, johon mahtuu tuo sama arsenaali eli järjestelmäkamera, A4-kansio, kankaita, vaihtovaatteita ja milloin mitäkin, plus tietty ne pakolliset lompakot ynnä muut.

Laukkukriteerit: mahd. halpa ja nahkaa, kiva ulkonäkö.

Ehkä nahka-kangaskassini joutuukin pidemmäksi aikaa käyttöön.

Oletteko muuten huomanneet (ihan tälleen btw), että True Bloodissa on ihan täydellinen alku? Mikään ei varmaan voisi sopia kyseiseen sarjaan paremmin kuin se yhdistelmä deep south-vibaista musiikkia, suomaisemia, hyönteisiä, uskonhurmiota ja seksiä.

Freedom of Speech Team

2010-04-17T13:34:00.001+03:00

Huippu ilta! Eilen oli siis poikaystävän bändin Lines of Leavingin keikka Roosterissa, ja kaikki meni jotenkin ihan nappiin, joskus illat vaan on onnistuneita ilman mitään kummempaa syytä.

Bändillä tuli juuri sopivasti painosta huippuhienot uudet paidat, joihin eräs ystävämme oli antanut taiteellisen panoksensa Marvelin sarjakuvien henkeen ja joita päästiin sovittelemaan ennen keikkaa. Värikästä printtiä ja kasaria, me likes. Ja ilmeisesti joku muukin, niitä myytiin keikalla yllättävä määrä!

Yhtye itsessään on yhteiskunnallisesti kantaaottava ja paitojen sarjakuvamaisen pirteä printti kätkeekin alleen tummasävyisempää kriittistä teemaa karikatyyreineen. Tällä hetkellä paitoja löytyy myynnistä vain keikoilta, mutta jossain vaiheessa nettimyyntiäkin pitäisi tulla, tiedoksi vaan jos johonkuhun sielläkin päässä iskee yhteiskuntasatiiri yhdistettynä retroilmeeseen!

Itse taiteilija ja valmis paita.

Keikkakuvaus ei ihan vielä ole hallussa, heh. Kyllä se siitä kunhan tutustutaan kameran kanssa kunnolla! Tämä siis oli paras kuva minkä sain aikaan.

Jotain uutta, jotain vanhaa

2010-04-16T16:55:00.002+03:00

Se jokin uusi näkyy yllä ja se jokin vanha taas taidan olla minä, koska olen joutunut jo aikapäiviä sitten havahtumaan siihen todellisuuteen että näköni ei ole enää ihan skarpeimmasta päästä. Nyt muutama viikko sitten sain vihdoin tehtyäkin asialle jotain, ja lopputulos näkyy tässä.

Olen oikeastaan aika innoissani uusista laseistani, vaikka olenkin edelleen sitä mieltä ettei naamaani oikeastaan sovi mitkään lasit ja senkin takia nämäkin tuli valittua vartissa. Tai oikeastaan kahdet lasit vartissa, Specsaversilla oli kaksi yhden hinnalla-tarjous joka piti käyttää ihan siksikin että todennäköisesti hukkaan nuo vähintään tämän asunnon sisään melko pian. Toiset on asialliset, toiset vähän nörtimmät ja isommat, ja nuo kuvissa esiintyvät isommat tuntuu tällä hetkellä omemmilta (miten tuo sana taipuu??). Rakastan isoja aurinkolaseja, ja nämä ajaa samaa turvalasien virkaa.

Lasit on vain osa-aikatöissä, ne korjaa enemmänkin hajataittoa kuin huonoa näköä ja toivon mukaan tulevat auttamaan jatkuvaan pääkipuun ja silmien sumenemiseen. Ja ne muuten saa mut näköjään leikkimään melko tuimaa!

Ihan ainoa uusi ja elämää mullistava asia nuo lasit ei kuitenkaan ole. Behold, digijärkkäri!

Olen sellaista halunnut vaikka kuinka kauan, kuvaaminen on mulle jonkunlainen elämäntapa eikä kuitenkaan rajoitu itseni kuvaamiseen niinkuin tästä blogista voisi ehkä päätellä. Ja järkkäri tarjoaa siihen uudenlaisia mahdollisuuksia, vaikka pokkarikin kyllä tulee edelleen pysymään mukana ja rakkaana kapistuksena. Koska mun kuvaaminen on hyvin harrasteluluonteista, kameraksikin valikoitui varsin riisuttu malli EOS 1000D.

Nyt vain pitää opetella käyttämään sitä kunnolla, edellisen kerran olen järjestelmäkameralla tainnut kuvata ennen digiaikaa...

Pahan alku ja juuri.

2010-04-12T21:46:00.005+03:00

Kohtalon ivaa, eilen hehkutin kuinka kaikki on ruusuista kunhan aurinko paistaa ja tänään taas oli huonoin päivä aikoihin. Odotin aamulla 15 min bussia vain huomatakseni unohtaneeni bussikortin kotiin ja lopulta kesti tunti penkoa läpi jokaikinen omistamani kassi ja kaivaa se esille, mahaan sattui jostain mystisestä syystä koko päivän ja keskittymiskyky oli tiessään, en löytänyt pankkitunnuksiani saati sitten passiani että olisin voinut hoitaa raha-asioita ja juoksin jalkani rakoille metsästäessäni tarvitsemaani kangasväriä halki kaupungin, eikä sitä tietenkään löytynyt mistään. Eikä ne pienet vastoinkäymiset, vaan se koko päivän vaivannut huono fiilis.

Olen varma että kaikki johtuu siitä että laitoin aamulla pitkästä aikaa housut jalkaan. Ehkä minua ja housuja ei ole tarkoitettu yhteen. Ainakin se mahakipu oli ihan satavarmasti housujen syytä (eikä esimerkiksi eilisen liiallisen kahvinjuonnin), jos muihin syy mahdollisesti löytyikin omasta huolimattomuudestani. Tai ei, kyllä kaiken takana oli sittenkin ne housut. Ei saisi uskaliaasti uhmata kohtaloa tällaisilla vakavilla jutuilla.

Spring my love

2010-04-11T21:21:00.003+03:00

Tänään oli täydellinen päivä vallata sänky opinnäytetyön kirjoittamiseen, juoda triplamäärä normaaliin verrattuna kahvia, pukeutua kirkkaansiniseen trenssiin ja haahuilla aurinkoisella kaupungilla, katsoa koulukaverin luona Coco Chanelista kertovaa elokuvaa, lorvia jättilatten kanssa avaamassa terassikautta ja nähdä auringonlasku. Kevät!

Vain puolitoista viikkoa sitten olin täysin varma että se ei ikinä koittaisikaan, että hautaudumme lumeen vielä vappunakin, että tätä ikuista kärsimystä (liian kylmää talvea) ei ikinä korvattaisi. Mutta nyt on askel keveämpi, energiaa vaikka muille jakaa eikä se että tästä keväästä tulee kiireisempi kuin ikinä, enää ahdista. Ihan sama kunhan on aurinkoa!

Ja auringonlaskuja.

Ihanaa viikonalkua ja KEVÄTTÄ!

Help me

2010-04-08T07:47:00.001+03:00

kuva

Apua! tiedättekö te, ihanaiset lukijat, mistä löytäisi tuollaisen mustan knallihatun? Gotta have, miehen joskus käyttämäni hattu ei ole ollenkaan näin kiva. Enkä ole löytänyt kuin sen vihreän Hennesin version, jossa malli olisi hyvä mutta väri...no, vihreä. Tahtoo mustan. Pliiis tietäkää joku!

Rappukäytäväelämää

2010-04-05T13:55:00.002+03:00

Minä rakastan vanhoja rakennuksia, se nyt ei varmaan tule kellekään minään yllätyksenä. Yksi sydämen sykettä nostattava ja ihastuksen hihkaisuja kirvoittava juttu niissä on rappukäytävät. Ne sellaiset, joissa on kierreportaita ja kivilattioita, isoja ikkunoita ja erkkereitä, pylväitä ja kauniisti maalattuja seiniä. Sellaiset jotka näyttää enemmän auloilta kuin rappukäytäviltä. Voin kertoa että en itse asu sellaisessa talossa. Siksi aionkin muuttaa erään ystäväni asunnon rappukäytävään ja tehdä sinne pesän. En tosin ole vielä ratkaissut sellaisia pikkujuttuja kuin nukkumis-, säilytys- ja suihkutilat. Kai siellä joku yleinen sauna on johon yksi pieni tyttö mahtuu?

Tai kesäöisin voisin nukkua tupakkaparvekkeella ja varustaa oven ei tupakointia-kyltillä - eihän mun makuuhuoneessani nyt saa polttaa.

Jokatapauksessa, hauskaa loppupääsiäistä kaikille minulta ja aavistuksen häiriintyneen näköiseltä tipulaumalta! tuo silmäpuoli kameraan tuijottaja ainakin näyttää orastavalta sosiopaatilta. Jään sen kanssa haaveilemaan rappukäytäväelämästä.

Maailman paras porkkanakakku

2010-04-04T12:38:00.001+03:00

Oikeastaan, porkkanakakulla on vaikea mennä metsään. Kaikki porkkanakakut on aika mahtavia, erityisesti se tuorejuustokuorrute, mutta tämän on pakko olla ekstraonnistunutta, jos usalainen (ja siis porkkanakakkuekspertti) tyttökin ottaa sitä viisi palaa. Ja kehuu, useampaan kertaan.

Ohje löytyy täältä, mutta omassani käytin taiteilijan vapautta siinä määrin että vehnäjauhot korvattiin ruisjauhoilla (koska muita ei kaapista löytynyt) ja sooda + vanilliinisokeri jätettiin kokonaan pois (koska niitäkään ei ollut). Lisäksi tungin mukaan hasselpähkinärouhetta, koska se vaan tuntui hyvältä idealta ja jotain piti tehdä pähkinäsekoituspussien ylijäämähasseleille (sellaisenaan syötynä ne on yök, muihin juttuihin yhdisteltynä jees).

Kakku loppujen lopuksi muistutti ulkonäöltään enemmän piirakkaa kuin kakkua, mutta visuaalisesti täydellisten leivonnaisten tekeminen ei olekaan ikinä luonnistunut multa. Ehkä tällä on jotain yhteyttä sen kanssa että sovellan aina reseptejä enkä suostunut nytkään lähtemään kauppaan soodaostoksille. Mutta hyvää se oli, varsinkin tuoreena! . Ensi kerralla tosin täytyy tehdä tupla-annos tuota kuorrutusta. Tai ehkä sittenkin tripla. Yummy

Self-portraits

2010-04-02T09:33:00.000+03:00

Mom, I want to be a hairdresser

2010-03-31T07:24:00.000+03:00

Noin viikko sitten ystäväni Minna soitti ja halusi minut kampaajakseen - millä perusteella, se on vieläkin mulle mysteeri koska kaikki leikkauskokemukseni perustuu lähinnä omaan pottaani sekä yhteen siskolta-rastat-pois-napsautteluun, mikä lopulta päättyi siihen että isä lähetti tytön samantien kampaajan osaaviin käsiin. Isosiskolleni olen myös usemman kerran vaihtelevalla menestyksellä laittanut pidennyksiä mutta that's it.

Lähtökohta neidin hiuksissa oli se, että syksyllä hän oli vetänyt sivuille sänget ja sen jälkeen hiukset oli saaneet vain kasvaa. Visio oli takaa lyhyt, edestä pitkä, mustia pidennyksiä.

Lopputulos tällainen. Otin kuvat niin taiteellisesta kulmasta, ettei mallista saa selvää, mutta ehkä tyttö omassa blogissaan julkaisee joskus parempia kuvia? Tai sitten täytyy ottaa uusi kuvaussessio, ei huono vaihtoehto sekään.

splash. splash.

2010-03-29T18:28:00.002+03:00

Minulla on kumisaapasangsti. Ne on kapeaan jalkaani lähes aina liian leveitä ja löysiä, pohja on yleensä liian ohut ja tasapaksu, enkä ole näistä syistä oikeastaan koskaan oppinut kävelemään niillä. Useimmat kumpparit on sata kertaa epämukavampia kuin hyvät korkkarit (peruskengistä nyt puhumattakaan). Kenkäkaapistani löytyy kyllä yhdet ruudulliset citykumpparit, joita olen käyttänyt tasan kerran, festareilla jotka muistuttivat enemmän mutapainikenttää kuin musatapahtumaa eikä siellä olisi mitkään muut kengät tulleetkaan kyseeseen.

Ei siis varmaan ole yllätys että korolliset ja malliltaan kapeammat retrokumpparit ovat pyörineet haaveissani pitkään, mutta tarjonta on ollut harvinaisen vähäistä: missään en ole niihin törmännyt. (Kaveri kyllä löysi Fidalta yhdet 4 eurolla, todistettavasti niitä siis on olemassa Tampereellakin!)

Mutta onneksi on olemassa jotain korvaavaa ja ainakin yhtä hyvää! Tampereen Työväen Teatterin kirppiksellä myytiin joulukuun puolella kumisia nilkkurin tapaisia jalkineita hintaan 50 senttiä pari ja tietysti sellaiset piti raahata kotiin.

.

Niiden ainoa miinus oli se että korko oli ontto: kyseessä oli myyjänaisen mukaan ulko- tai päällikengät joita ennen käytettiin korkokenkien suojana tanssimaan lähdettäessä. Ostin ne ajatuksena että teetän kouluni puupuolella korkoon jonkun täytteen, mutta tajusin tälleen varsin nopeasti vasta nyt että ehkä näitä tosiaan voi käyttää siinä alkuperäisessä tarkoituksessakin. Kenkähyllyssäni on useampi pari vanhoja korkokenkiä, jotka ovat malliltaan juuri sopivia näihin kalosseihin ja yhdet niistä pystyi ihan hyvin uhraamaan talvikäyttöönkin. Kuminilkkurini ei onneksi vuoda edes vetoketjun kohdalta joten aluskengät todennäköisesti pysyvät hengissä, kunhan en liian syviin lätäköihin hyppele.

Oli muuten nautinnollista hyppiä niissä vesilätäköissä varmaan ekaa kertaa lapsuuden jälkeen!

Ei tämä silti sitä poista haavetta niistä kapeammista, pitkävartisista kumppareistakin maiharityyliin, nämä kun ei taida olla optimaaliset festarikäyttöön. Mutta kaupunkikäyttöön kyllä!

Flickr vs. Photobucket

2010-03-28T14:26:00.003+03:00

Photobucket

Kuvalataukset mietityttää vieläkin, en ole löytänyt huippuvaihtoehtoa vieläkään. Voi Blogger minkä teit!

Täytynee siis testailla ihan käytännössä mikä olisi paras vaihtoehto ja onko niillä edes eroa. Latasin joitakin kuvia Photobucketiin ja joitakin Flickriin, ja jos näiden kuvien laadussa/latautumisessa/muussa on jotain mainittavaa eroa tai muuta palautteen antamisen arvoista, niin kertokaahan minullekin!

Photobucket

Flickr

Purse times two

2010-03-19T23:18:00.002+02:00

Otsikko kertookin ehkä kaiken kerrottavan arvoisen tästä postauksesta - tai no, en ole ihan varma lasketaanko tämä kyseinen laukku "purse"-kategoriaan. Ainakin se lasketaan kategoriaan "paras löytö eurolla ikinä", vaikka se onkin joutunut omistukseni aikana uusimaan olkahihnansa ja kestämään muutaman tikkaus- ja liimausoperaation. Pidän tyttömäisestä salkkumaisuudesta ja eritoten tuosta soljen simpukka-mallista - ja ennen kuin erehdytte väittämään muuta niin sanottakoon, että hyvällä tahdolla se on simpukan mallinen, ihan varmasti.

Päivän asu yksi eiliseltä:

mekko: omaa tuotantoa

jättikoru: H&M

Päivän asu kaksi tältä päivältä:

toppi + jakku: H&M

hame: GT

vyö + kengät: 2nd hand

P.S Olen saanut pari palautetta aiheesta kuvat ei lataudu kunnolla ja on epätarkkoja, mikä johtunee siitä että olen joutunut siirtymään ulkoisen kuvapalvelun eli imageshackin käyttöön käytettyäni Bloggerin kuvatilan loppuun. Onko muilla samaa kokemusta? Onko antaa neuvoja tai suositella toista vastaavaa sivustoa? Tämä blogi kun ei varsinaisesti kaipaa askelta huonompaan suuntaan kuvien laadun suhteen.

Purrfect

2010-03-13T21:10:00.002+02:00

Eilen oli poikkeuksellisen rento päivä. Normaalisti herään, riippuen siitä onko mulla varsinaisia tunteja koulussa vai menenkö sinne muuten vaan, klo 6.30-8.30. Sitten raahaudun koululle (niinä päivinä kun ei ole tunteja se kyllä yleensä venyy jonnekin kympin tienoille) ja sieltä kotiin joskus klo 19-21, mikä kuulostaa kyllä ihan järkyttävältä näin kirjoitettuna. Siis käytännössä elän koulussa ja se ei kuulkaas ole kovin mielenkiintoista katseltavaa. Tämän siitä saa kun ottaa itsemurhasuunnitelman valmistua vuoden etuajassa, ja tekee yhtäaikaa oman vuosiluokan kursseja, seuraavan vuoden kursseja ja päättötyötään. Viimeksi torstaina olin valmis heittämään neulat ja sakset tiskiin ja ryömimään nurkkaan itkemään etten valmistu ikinä (=tämän kevään aikana). Onneksi on koulukavereita jotka ei ole yhtä dramaattisia (paitsi oman valmistumisensa suhteen) ja jotka muistuttavat ettei ole maailmanloppu jos yksi kaava menee pieleen. Epäilen kyllä vieläkin vähän.

Eilen sain kuitenkin nukkua pitkään (okei, heräsin mä kasilta mutta ei tarvinut mennä mihkään), ulostautua vasta ennen yhtätoista, kahdeltatoista mennä Plevnaan kutsuvierasnäytökseen, sieltä kaupan kautta kotiin töihin ja illalla livemusiikin maailmaan.

Olin joskus ykkösvuonna (hurjat 1.5v sitten) koulun kautta muutaman muun tytön kanssa avustamassa Huomisen muisto / Memory of tomorrow-nimistä TTVOn opiskelijoiden lyhytelokuvan puvustusta, joka näytettiin nyt Tampereen Filmifestivaaleilla, ja eilen oli sen kutsuvierasnäytös. Täytyy sanoa että leffa oli mahtava! ja oli ihan älyttömän mielenkiintoista nähdä miten kolkon ja hengettömän oloinen kuvaustilanne muutetaan valkokankaalle visuaalisesti täydeksi ja oikean leffan näköiseksi kokonaisuudeksi (tällaisilla kommentella varmaan erotuin aika nopeasti alaa opiskelevien joukosta). Pääroolissa olleelle Heikki Nousiaiselle myös isot aplodit, sitä ei tajua kuinka hyviä näyttelijät ovatkaan ennenkuin näkee sen muuntautumisen itse.

kuva

Sitäpaitsi oli aika mahtia nähdä oma nimi valkokankaalla! vaikka se tulikin melkein viimeisenä ja ihan pienellä ja monen muun joukossa eikä sitä kukaan muu sieltä tule näkemään. Normaalisti en jaksa lukea lopputekstejä (jaksaako joku?), nyt kuitenkin oli pakko.

Leffanäytöksen jälkeen olin pienessä hiprakassa (siellä tarjoiltiin Laitilan virvoitusjuomatehtaan tuotteita ja join yhden brandylonkeron tyhjään mahaan, siis käytännössä aamupalaksi) ja suuntasin metsästämään Nelliinan mainostamaa kuivashampoota, jota ei löytynyt mistään. Meinasin jo sortua ja ostaa Toni&guyn version, muttakun tahtoo sen kolme kertaa halvemman josta on todiste edes yhdeltä ihmiseltä että se toimii. Rockaholic toimisi myös mutta se hemmetin itsestääntyhjentyvä purkki traumatisoi mut, enkä kyseiseen tuotteeseen uskalla enää rahojani laittaa. 18e on aika paljon kahden viikon välein yhdestä shampoosta.

Ostin sitten maailman parasta leipää (a.ka Stockamannin hedelmäistä aamupalaleipää, joka maksaa myöskin ihan törkeän paljon) ja linnottauduin kotiin ompelutöihin loppuiltapäiväksi. Illaksi vaatteet vaihtui ja suunnaksi otettiin ystävien kanssa jutustelu ja Ruma

Noste

2010-03-12T19:14:00.000+02:00

Meinasi unohtua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: menovinkki tälle illalle, jos sattuu livekeikka-korvaa kutkuttamaan:

Liput maksaa muistaakseni 5e ja klo 23 asti juomien hinnat poyörivät 2.5e:ssä. Poikakaverini järkkää noita kyseisiä klubeja, ja sieltä minutkin yleensä joka kuun alussa löytää.

Ja jotta et tunne oloasi aivan petetyksi kun täältä ei löytynytkään oikeaa postausta vaan pelkkää mainostusta, niin suosittelen siirtymään alemmas - sieltä löytyy aiempaa päivitystä tältä päivältä.

Sähköistä ja sinistä

2010-03-12T17:21:00.001+02:00

Kaapissani lojuu itseasiassa aika paljonkin vaatteita, joita olen raahannut äitini varastoista ja ties mistä (mä en enää itsekään pysy kärryillä), ajatuksena tehdä niistä jotain muuta, uudistaa tai käyttää materiaaleiksi, mikä käytännössä tarkoittaa lähinnä sitä että mulla on nurkat täynnä vaatteita joiden olemassaolon olen unohtanut ja jotka vie ihan liikaa tilaa.

Tämäkin hame oli alunperin äitini käytössä, se oli pohjepituinen ja malliltaan kapeahko - ja edusti minulle suunnilleen kaikkea sitä mikä hameesta tekee mahdollisimman tylsän. Paitsi väri. Syvän sininen väri pelasti hameen kierrätyskeskuskasasta minun ompelukasaani. Kangas jäljittelee dupionsilkkiä tekstuuriltaan ja vaihtaa aavistuksen sävyä katsomiskulmasta riippuen, mikä saa sähköisen vaikutelman aikaan, me likes.

Hameen liian pitkä helma päätyi siis vyötärölle epäsäännöllisesti laskostetuksi röyhelökasaksi. Inspiksenä toimi tämän H&M:n hameen malli ja eräs koulukaverini hame, joista jälkimmäisen tosin tajusin vasta myöhemmin ja se jäi vähän harmittamaan - mua ei haittaa yhtään ottaa inspiraatiota ompeluun vaatteista, joiden suunnittelijasta ei ole juurikaan tietoa, suurten ketjujen massavaatteista tai vintagesta (tai joskus kyllä isommilta suunnittelijanimiltäkin), mutta pikkusuunnittelijoiden ja etenkin kavereiden tekeleet on ihan eri juttu. Tosin, se kaverini tekemä hame on aika lailla identtinen tuon H&M:n inspishameen kanssa, eikä tyttö ollut moksiskaan kun näytin oman tekeleeni hänelle, mutta silti. Missä se inspiroitumisen ja kopioinnin raja menee?
Jos joku tietää niin saa kertoa.

The Deer Tracks

2010-03-06T16:25:00.001+02:00

Torstaina sain pikkusiskon luona Pispalassa iltaa viettäessäni (tai oikeastaan päivää joka venyi illaksi) soiton poikaystävältä, että sun on ihan pakko tulla katsomaan erästä bändiä tänään Yolle, tulet ihan varmaan rakastamaan sitä. Jos kerran noin sanotaan, niin ei kai ole vaihtoehtoja?

Yo-talolla soitti The Deer Tracks-niminen ruotsalaisyhtye, jota myös J oli ystävänsä kanssa tullut katsomaan, ja jolta sain kuulla lisää hehkutusta bändistä.

Poikaystävä oli kyllä ihan oikeassa, vaikken ehkä niin vanhoista tunteista kuin rakkaus puhuisi. Bändin soitanta oli samalla voimakasta ja herkkää, ja se laulajatar! mahtavan käheä, kaunis ja eteerinen ääni, mahtava läsnäolo ja silti uppoutuminen biiseihin. Tyttö sitäpaitsi näytti ranskalaiselta rokkikeijulta henkäyksenkevyen sifonkimekkonsa ja valtavien, jättimäisillä irtoripsillä varustettujen silmiensä kanssa - unohtamatta yleistä olemusta tietenkään. Se on aina plussaa, siis ranskalais-keijut laulajina. Toiset vaan näyttää suloisen boheemeilta ja rokeilta vaikka voissa paistaisi.

Jos parin postauksen takaiset MEW ja Taxitaxi upposivat, niin todennäköisesti tämäkin.

Jotenkin paikan päällä pääsi käymään niin että ostin vahingossa myös bändipaidan, ennen tätä vahinkoa täytyi vain käydä kinuamassa kilttejä baarimikkoja höyläämään mulle käteistä, koska en IKINÄ kanna sitä mukanani, mitä saankin tällaisissa tilanteissa aina katua. Ihan vahinko siis.

Paita on S, mutta taitaa olla koosta päätellen miesten mallia. Aluksi ajattelin kaventavani sen enemmän ladyfitiksi mutta taidankin luopua ajatuksesta, paita on jotenkin ihanan rento ja rock löysempänä. Sitäpaitsi, näin poikakaverikin voi lainailla paitaa - yleensä kun minä olen se, joka pöllin hänen vaatteitaan (ja niitäkin yleensä kotikäyttöön) niin saan kerrankin tilaisuuden maksaa ne vuosien lainailut takaisin.

Kaveriksi se sai keväisen ilman ja auringonpaisteen (!!) hullaannuttamalta bloggaajalta korallinvärisen farkkuhameen, josta kyseisellä bloggaajalla on ristiriitaisia tunteita - toisaalta se on ihanan pirteä ja kasari, toisaalta se huutaa ginatricotin nimeä. Älkää ymmärtäkö väärin, ostan kyllä toisinaan GT:stä vaatteita enkä siis voi sanoa boikotoivani sitä (vaikka en nyt kuolemaksenikaan muista koska viimeksi), mutten silti halua näyttää kävelevältä GT-mainokselta.

Puuteria

2010-03-05T09:27:00.000+02:00

Koulun alusvaatekurssilla aloitetut yöshortsit ja -paita, jotka, kuten kuvista näkyy ei ole iihan vielä valmiit - ei siis kannata välittää päättelemättömistä langoista, silittämättömistä reunoista ja keskeneräisestä vyötärökaitaleesta. Ei taida olla kovin järkevää esitellä blogissaan puolivalmiita tuotteita mutta jos on malttamaton luonne niin on malttamaton luonne. Sarjaan on tarkoitus tulla vielä rintsikatkin, ihan siitä ilosta että opin sellaiset tekemään. Pöksyihin on käytetty muokattua valmiskaavaa ja paidan kaava on itsetehty .

Puuterinvärinen, henkäyksen kevyt kangas löytyi edellisiltä UFFin alennuspäiviltä, varmaan 20m hintaan 2e. En ole tuota tarkkaa määrää tarkistanut, mutta koska kangasmäärää on ihan mahdoton käsitellä sen paljouden takia ja koska sillä ei tunnu olevan loppua eikä alkuakaan, ja koska olen käyttänyt sitä jo reilusti eikä se tunnu silti vähentyvän, olen päätynyt tuohon jämäkkään kahdenkymmenen metrin mittaan. Ihanaa kun ei kerrankin tarvi pihistellä kankaan kanssa ja miettiä joka käänteessä että riittääköhän se nyt!

Memoirs pt.1

2010-03-04T00:38:00.011+02:00

Tiedättekö mitä? missasin aikanaan totaalisesti blogini ensimmäisen synttäripäivän, ja tänä vuonna meinasi käydä sama juttu. 28.2.2008 kuitenkin olen raapustanut tämän blogin arkistojen vanhimman jutun, ja tuntuu käsittämättömän oudolta, että siitä aloituksesta on oikeasti jo kaksi vuotta!

Blogin ensimmäisten askelten kuvitusta - voin muuten kertoa että oli aika jäätävää kamaa siellä. Traumatisoiduin ihan vähän.

2-vuotissynttärin kunniaksi päätin tehdä pienen kurkistuksen tyylini kehitykseen ulottuen kauas aikaan ennen blogiakin. Se onko kehitys ollut parempaan vai huonompaan on jokaisen oma päätelmä :) Blogin aikanakin toki tyylini on muuttunut, muutos on aina jonkinlainen pysyvä olotila, mutta senkään paremmuuteen tai huonommuuteen ei puututa tässä. Yhtenä asiana tuolta kahden vuoden takaiselta ajalta tosin kaipaan pukeutumisessa sitä mielialaa, suurempaa innostusta kuin nyt. Ainakin tällä hetkellä käytän ihan valehtelematta samoja vaatteita kaiken aikaa, siksi ei pävänasu-kuviakaan ole juuri tippunut.

Tehdään kuitenkin visuaalinen aikamatka 13 vuoden taakse.

Tässä Sarakissa 13-14-vee ja serpenttiinistä päätellen vappu. Päällä on spaissarityyliset kengät (muistaakseni nuo ei ollut ne aidot jutut, vaan jotkut sinnepäin-spaissari-meets-skettikengät-kopiot), frotee-kankainen oranssi t-paita ja ekat itse tuunatut farkut, joista omanlaisensa versio löytyi myös parhaalta kaveriltani. Idea oli siis tämä: farkut reidestä poikki, väliin palanen muun väristä kangasta, ja lahkeet väärinpäin takaisin, siis niin että lahkeensuu on reidessä.Tuloksena alaspäin levenevät ja reidestä kireät housut. En kyllä enää kuolemaksenikaan muista miksi sellainen lopputulos piti saada aikaan, mutta olin niistä äärimmäisen ylpeä.

14-vuotiaana tuunausfarkut vaihtui äidin 70-lukuisiin vakosamettihousuihin, joita löysin äidin vaatearkistoista peräti kolmet kappaleet eri värisinä, sekä ultimaattisen täydelliset vaaleat ohuet farkut, jollaiset ottaisin edelleen ilomielin vastaan. Niihin alkuperäisiin lakkasin mahtumasta noin kymmenen vuotta sitten...

Vaatteet hankin meillä kotona olleista jäämistä (eli äidin varastoista), kirppareilta ja Seppälästä, kunnes Tampereelle tuli sellainen mullistava uutuus kuin H&M. Onko hieman säälittävää että ihan oikeasti muistan kun kävin Henkalla ekan kerran ja että se oli suunnilleen jännittävintä mitä sinä vuonna tapahtui?

Yläasteen aikaisen pukeutumistyylini voikin tiivistää muutamaan sanaan: spagettiolkaimiset topit, beige, sininen, hupparit, kukkahameet ja farkku. Ilmankos olen vuosikausia ollut lähes allerginen farkuille, beigelle ja siniselle, käytin koko kiintiöni teinivuosina loppuun.

Sieltä yläasteen vaatemuistoista löytyi myös tapauksia, jotka olisin ihan mielelläni jättänyt unohdukseen, kuten tämä kokonaisuus, joka kulkee tästä lähin nimellä farkkukatastrofi: suorastaan ihmeellisen huonosti istuvat farkut, liian lyhyt t-paita, hervottoman kokoinen farkkutakki ja ehkä rumimmat ikinä näkemäni kengät. Miten mä en ihan oikeasti muista omistaneeni noita? En tunnusta tätä muutenkaan. Paitsi tuon t-paidan, se oli Benettonin ja tykkäsin siitä hirveästi, mutten silti tajua miksei sitä ole voinut ostaa oikeankokoisena.

16-17-vuotiaana bongasin kirpparilta punertavan sävyisen nahkatakin, joka oli silloin mielestäni jotain maailman cooleinta ja hienointa. Siinä yhdistyi mielikuvani aikuisuudesta ja boheemiudesta, eikä tätä kuvaa ainakaan heikentänyt se, että jollain festareilla näin HIMin keikalla Ville Valolla samanlaisen nahkatakin. Sittemmin se on tainnut joutua uudelleen kirpputorin vietäväksi. Se kesä tuoksuu mielessäni vieläkin vanhalta nahalta ja mangosiideriltä.

(Ylläoleva kuva muuten on hyvä muistutus siitä, miksi en käytä a. housuja ja b. tuon mallisia jakkuja. Siis jos se aikaisempi farkku-katastrofi pääsi jostain syystä kuitenkin unohtumaan.)

17-vuotiaana käytiin edellisten kuvien Lontoon reissun lisäksi festareilla rumissa festarihatuissa, värjättin hiukset punaisiksi ja löydettiin farkkutyttöyden ihmeellinen maailma.

...mikä jossain vaiheessa johti pissistelyn ihmeellisen maailmaan. Tuolloin tosin koko termi oli vielä jonkun tulevan neron aivosoluissa, mutta mitä muuta länttifarkut, vaaleanpunainen (totaalisen hengittämätön, toim. huom) polyesteri-paita ja H&M:n muovilaukku olisivat? Siinä missä teineillä tämä vaihe yleensä on joskus 14-vuotiaana, mulla se iski täysi-ikäisyyden tienoilla, selvästi jonkilaisen aikuisuuden protestoimisen hengessä.

18-vuoden aikuismaisessa iässä tuntui myös varsin sopivalta esitellä puolta vatsaansa ja korostaa näkyä vielä napakorulla, ja jos tämä ei riitä, niin voin kertoa että selkäpuolella vilkkuu noihin aikoihin otettu ensimmäinen tatuointini. Vaikken tätä silloin tajunnutkaan (enkä nytkään myönnä!), on tyyli-inspiraationi selvästi löytynyt 2000-luvun alun Britney-Shakira-akselilta.

Ensimmäinen euroilla markkojen sijaan maksettu vaateostokseni (siis lähes historiallinen tapahtuma) oli tämä Vero Modan tekokarvakauluksinen pitkä mokkatakki, eli vuosi taitaa olla 2002 ja menossa lukion toinen luokka. Ihastuin sen 70-lukua kuiskuttelevaan fiilikseen, ja takki olikin pitkään käytössä. Tällä hetkellä se joko majailee äitini luona tai on kokenut nahkatakin kohtalon ja löytänyt uuden kodin kirpparin kautta.

Lukion jälkeen löytyi taas jonkinlainen boheemi hippeily, johon liittyi paljon kirpparivaatteita, viininpunaista ja Bukowskin lukemista.Noihin aikoihin löysin myös mekot ja hameet, jotka on pysyneet isona osana tyyliäni siitä lähtien, vaikka se onkin muuten käväissyt useammilla sivureiteillä. Ja tulee varmasti vielä käymäänkin! kuten sanottu, vain muutos on pysyvää.

P.s. Suosittelen lämpimästi kaikille tämäntyyppisen postauksen väsäämistä, tai sitten vain kaivamaan vuosien takaiset valokuvat esille pölyttymästä. En ole aikoihin nauranut näin paljoa! Otsikkoon tulikin osa 1 muistuttamaan itseäni jatkamaan tätä joskus.

Farrah drives with her eyes closed

2010-02-26T19:55:00.006+02:00

Viime viikon keskiviikkona tanskalaisyhtye Mew oli keikkailemassa Pakkahuoneella, ja tottakai sinne piti suunnata oman henkkoht Mew-tauon jälkeen.

Edellisen livesoiton tahtiin tuli tanssahdeltua 5 vuotta sitten, ja tuolloin Mew kuului pyhän kolminaisuuden triooni Placebon ja Musen kanssa, sittemmin sen kuuntelu on jäänyt vähän vähemmälle. Varsinkin tämä uusin levy, not my favourite. Hassua muuten että myös Muse ja Placebo ovat vuoden sisään julkaisseet levyt, jotka jättivät vähän kylmiksi - tarkoittaako se että nuo ajat on nyt virallisesti ohi?

Jotain yhteistäkin näillä keikoilla oli, vaikkei bändillä itsellään ollut mitään vaikutusta asiaan: vuonna 2005 järjestyksenvalvoja oli kauniisti sanottuna vähemmän mielissään siitä että istuin kaikenaikaa poikakaverin harteilla (ja ilmaisi asian varsin selkeästi), ja tällä kertaa sain satikutia pöydän päällä seisomisesta. 11 sentin korot kun ei oikein auttaneet hujoppien indiepoikien takana :( Nämä on niitä harvoja hetkiä kun oikeasti toivoisi vähän enemmän pituutta tähän 158 sentin varteen.

Mutta muuten keikka oli varsin onnistunut, ja taustavideot toivat oman, musiikin kanssa yhtenevän visuaalisen lisänsä kokemukseen. Suosittelen myös tsekkaamaan ennen Mew'ta soittaneen ruotsalaisen Taxitaxin!

Vintage-kysely.

2010-02-24T20:15:00.005+02:00

Viikonlopun lumimyräkät tekivät tehtävänsä ja tämä tyttö istuu nyt kotona nenä tukossa, kurkku kipeänä ja tasaisena pysyvässä kuumeessa. Yleisen haahuilun lisäksi ja vastapainoksi päätin uppoutua artesaanityön uumeniin ja nimenomaan sen inhottavan osan (eli kirjallisen jos ei jollekin käynyt selväksi).

Koska aion kirjoittaa jotakin vintage-aihepiirin alla (ei ihan täysin selvää vielä mitä) ja koska lähdin ylipäätään miettimään koko työtä kysymysten kautta, ja koska tajusin että ehkä vintage-ihmisten haastattelu niiden kysymysten pohjalta voisi olla hyvä juttu, päätinkin ottaa kaiken ilon ja hyödyn irti blogistani ja toteuttaa kyselyn täällä.

Jos joku ei halua vastauksiaan kaiken kansan nähtäville, niitä voi (ja olisi kiva jos) lähettää myös mailiini sarakissa@gmail.com. Vastaukset eivät päädy mihinkään julkiseen paikkaan luettavaksi (ellet sitten jokupäivä päädy samaan kouluun, josta todennäköisesti tulee löytymään tuon kirjallisen työni kopio jostain pölyttymästä).

Jos mieleen tulee tarinoitavaa enemmänkin, niin se on erittäin tervetullutta, muutenkin sana melko vapaa - ei siis haittaa jos kaikkiin kysymyksiin ei keksi vastausta. Vastaanotan mielelläni tietoa myös päinvastaisesta aiheesta, eli jos jollakulla teistä sattuu olemaan älyttömiä antipatioita vintage-pukeutumista kohtaan niin tänne vaan, tosin olen huomattavasti kiitollisempi perusteluista ja pohdinnasta kuin yleisestä "yökhyiii"-avautumisesta, siitä on vaikea repiä mitään irti :)

Ja vielä sen verran, ettei tosiaan tarvi olla mikään ekspertti tai suurharrastaja, kaikenlaiset vastaukset kelpuutetaan. Paitsi ne yööökhyyyi. Tai kelpuutetaan nekin, mutta katsotaan pahalla.

Eli kysymyksiin!

1. Ikäsi ja paikkakuntasi.

2. Miten ja koska kiinnostuit vintage-vaatetuksesta?

3. Miten tämä harrastus näkyy elämässäsi?

4. Mikä siinä kiehtoo, miksi haluat pukeutua/ostaa/omistaa/ihailla vanhoja vaatteita?

5. Mistä hankit nämä vaatteet?

6. Mitä mieltä olet uusiovintagesta?

7. Entä vintagen yleistymisestä, siitä trendi-ilmiönä?

Thank you very much!

Pic-pic-pictures

2010-02-21T12:00:00.006+02:00

A picture that makes your heart smile.

Pikkukissa ekana kesänään 06. Tuon juhannuksen aikana se nukahteli jokaikisen paikalla olleen ihmisen päälle, selvästi läheisyydenkaipuinen ja unelias tapaus.

A picture that describes how you’d like to spend every day.

30 asteen helteessä hiekkadyyneillä meren ääressä. Tai illemmalla viileämmässä manchego-juustoa syöden ja punaviiniä juoden.

A picture of how you’d like the world to see you.

Maailmanvalloittajana.

A picture of you very drunk.

Kamala juhannus 09, mitä muuta silloin voi tehdä kuin humaltua.

A picture of you with someone you love.

Joskus vuonna nakki kun hiusvärini oli kerrankin tarpeeksi punainen.

A picture of you when you were anything but happy.

Löysin muuten samana vuonna photoshopin (mutten ehkä ihan hallinnut sitä).

A picture of you had no idea was being taken.

Somehow it looks like i had no idea of anything at all. Mun spesiaalikyky on vaipua transsinkaltaiseen tilaan missä vaan.

A picture of a time in your life that’s over, and you couldn’t be more thankful that it is.

Teini-ikä ja yläaste.

A picture of a time in your life that’s over, but you wish it wasn’t.

Erinäiset onnellisen toimettomat kesät.

A picture of you showing off a new haircut/color.

A picture of you being ridiculous.

A picture of a time when everything was changing.

A Picture of you in one of your favourite outfits.

Tämä on selvästi melko lemppari, koska sama mekko on nytkin päällä. Kultaisilla asusteilla. Taas.

The most recent picture of you.

Jossain on jo kevät

2010-02-20T12:08:00.003+02:00

Salka taannoin sai minut haaveilemaan keväisistä päivistä ja sulaneista kaduista (vaikka toki on myönnettävä ettei se kovin vaikea homma ole kun tällä hetkellä ei uskalla mennä edes kauppaan paleltumavammojen pelossa).

Kuitenkin, jostain syystä ennen vihasin kevättä. En kestänyt sitä paljastavaa kovaa valoa, loskaa ja märkää, ja ikuista odotusta, ihan kuin olisi annettu lupaus kesästä, ja sitten pantattu sitä monta kuukautta. En ole koskaan päässyt sisälle syysmasennukseen, kevätmasennus taas on tuttu juttu.

Jossain vaiheessa mielessä välähti ajatus siitä että ehkä odottaminen ei olekaan aina paha asia, ehkä siinä on jotain hyvääkin; eihän mikään enää tunnut miltään jos ne saa aina nytheti. Odotuksessa itsessään voi olla jotain suloista, uutta elämää, kihertäviä toiveita. Ihan kuin nuorempana kun tuntui että elämä odottaa jokaisen nurkan takana jonne ymmärtää katsoa ja maailma on siellä jossakin ihan vain vallottamista varten.

Jostain syystä se kevätkin lakkasi tuntumasta kamalalta.

Kävin muuten tsekkaamassa tämänhetkisen lämpötilan etten puhu läpiä päähäni (eka kappale) jos ulkona onkin tapahtunut joku radikaali ilmanmuutos: 23 astetta! (ja turha kai sanoa kummalla puolella mittaria.) Saanko pakkautua pakkasmakuupussiin koko viikonlopuksi? Siinähän ihmettelevät sitten Tavastian lauantaidiskon jonossa.

valentines

2010-02-10T21:01:00.006+02:00

Liityn blogosfäärissä lähes kissamaisen sulavasti liikkuneiden viittasankarien joukkoon!

Oma viittani on tuliainen tammikuiselta Riikan reissulta, ja oli niitä harvinaisia vaatteita joista tiesi jo sovittamatta sen olevan täydellinen, varsinkin kun on himoinnut viittamaista kevyttä takkia harteillensa jo pidemmän aikaa. Okei, kokonaisvaltainen täydellisyys taitaa olla melkein mahdotonta ja tässäkin on pieni miinus: siinä on turhan pieni prosenttimäärä aitoa villaa. Kaunis malli kuitenkin vei mennessään, ja jos akryyli alkaa temppuilemaan, voin ainakin ottaa kaavat uuteen viittatakkiin. Right?

Viitta päälläni tepastelin lauantaina kahvittelemaan kahden ihanan blogitytön kanssa, Ravenwaves oli käväisemässä Tampereella ja J paikallisena liittyi seuraan.

Aamu alkoi Cafe Europan tunnelmallisessa ja sopivan epätäydellisessä miljöössä, siellä on kotoisaa ja sisustuksessa on jotain hyvällä tavalla vinksahtanutta. Leivätkin on hyviä, especially toastit (ei kuvassa tosin).

Käytiin myös Tampereen vaate- ja vintagepainotteisten pikkuputiikkien lisäksi pienessä Suklaapuodissa ostamassa itsellemme ystävänpäivälahjoja - minun valitsemani tumman suklaan ja kirsikkaliköörin liitto sekä suklaatryffeli-hippukasa kyllä ovat vieläkin syömättä koska en ole koko viikonloppuna ehtinyt kotona lojumaan, mutta eiköhän sekin tule tänään telkkariputken kanssa korjattua.. Itsensä suostuttelu suklaalla herkutteluun on yllättävän helppoa.

Jokatapauksessa, hauskaa myöhästynyttä ystävänpäivää! Ei kai se niin päivän päälle ole. Tai kahden.

Kuvat 1, 2, 3,4,5,7 minä
Kuva 6 J (siksi kuvatekstikin on mukana)

Muuten, ei kannata ihmetellä jos minusta ei kuulu ihan pian uudestaan, Blogger itsepintaisesti tahtoo kieltäytyä yhteistyöstä ja tämänkin postauksen tekeminen vei tappeluntäyteistä aikaa useammalta päivältä. Kirjoitustila vain yksinkertaisesti kieltäytyy toimimasta! täytyy varmaan taas maanitella poikaystävä tutkimaan asiaa lähemmin, minun toimintaratkaisuni on lähinnä kiroilla ja uhkailla kovemmilla otteilla ja bloginpohjan vaihdolla (jota en kyllä oikeasti aio tehdä, mutta sitä ei Bloggerin tarvitse tietää).

Swirls and stripes

2010-02-09T17:27:00.001+02:00

Viikon alku, tyhjä pää.

Ihana Tukholmasta mukaan tullut jättipaita sentään pelastaa aamut kun ei jaksa miettiä mitä laittaisi päälle, olen lähestulkoon asunut siinä viimeisen viikon, jopa nukkunut öitä. Nämä kuvat on lauantailta, mutta tämän pohjustuksen perusteella ei varmaan ole vaikea arvata mitä mulla nytkin on päällä.

Myös sukkikset on saman reissun tuliaisia American Apparellilta ja ihan järkyttävän hienot! ja myös järkyttävän ohuet, miten ihmisen on muka tarkoitus elää tuollaiset päällä rikkomatta niitä? (tai Suomessa mennä talvikautena ulos ne päällä - ehkä ei mitenkään?) Kai AA sentään toimittaa tavaraa Suomeenkin, voi olla etten enää osaa luopua näistä. Tosin tässä on pieni hypoteettinen mahdollisuus että hysterisoidun sukkisten mahdollisesta tulevasta rikkimenemisestä niin paljon, että tungenkin ne takaisin pakkaukseensa enkä anna kenenkään enää koskea niihin - vähän niinkuin keräilyharvinaisuudet. Ääh, inhoan sitä että tehdään hienoja vaatekappaleita joita ei uskalla pukea päällensä kasassapysymättömyyden takia. Keksikää nyt pliis joku kestävät, läpinäkyvät sukkahousut, jooko.

Alkaakohan tämä mun sukkahousuista puhuminen mennä jo liiallisuuksiin? Milloin sukkahousuhamstraus muuttuu normaalista ja järkevästä toiminnasta friikkiydeksi?

Taitavuutta

2010-02-06T15:56:00.001+02:00

Koulullani esiteltiin eilen ja toissapäivänä tänä vuonna valmistuvien lopputyöt, joka tällaiselle omaansa vääntävälle (sen esittely on vasta vappuna) oli varsin inspiroiva kokemus, mutta samalla myös kauhistuttavaa: miten aika muka meni näin nopeasti, vastahan oli aiheseminaari. Ja miten taitavia nuo kurssikaverit on!

En tosin tajunnut ottaa puolistakaan kuvia, saati kysellä julkaisulupia, ja eilen räpsin kuvia vain kännykällä mikä oikeastaan on yhtä tyhjän kanssa koska olen autuaan tietämätön siitä miten ne kuvat saisi sieltä kännykästä koneelle. Jollain johdolla joka on hukassa?

Jakku ja mekko kuuluu samaan mallistokokonaisuuteen, jonka kaikki osat ei tulleet kuvatuksi -ehkä siksi että ihastelin niin toimeikkaasti näitä kahta että muut ehtivät tulla jo pakatuksi pois ennen kuin pääsin lähelle kamerani kanssa. Materiaalina molemmissa on silkki ja tehosteina kultaiset vetoketjut.

Mekko oli tolkuttoman ihana päällä, vaikka se saakin allekirjoittaneen muistuttamaan töppöjalkaista kananmunaa (ei muuten tehnyt samaa efektiä 170-senttiselle mallitytölle!).

Mukana oli muitakin mielettömiä töitä, mm. mekko joka oli tehty sukkahousuista (ja hienoa siinä oli se, että se ei todellakaan näyttänyt siltä). Sellainen liian alleviivattu kierrätysmateriaalien käyttö ei ole ihan mun juttu, mutta erilaiset ja kekseliäät materiaalit ja ratkaisut taas on. Tosin nuo kyseiset sukkikset ei olleet käytettyjä, ei huolta :)

Tämä on oikeastaan jännittävää aikaa sitten kun koulukaverit lopulta valmistuvat ja lähtevät kaikki eri suuntiin (onko meidän koulussa jotain vikaa kun siellä tehdään lopputyöt puoli vuotta ennen varsinaista valmistumista?), on mielenkiintoista seurata millaiselle tielle kaikki lähtevät. Toki Suomen kokoisessa maassa vaatetusala on aika pientä näpertämistä, mutta sen sisältä löytyy silti variaatioita ja erilaisia polkuja, ja oma mielipiteeni on että meidän koulussa on vaan niin taitavaa porukkaa että ihan varmasti tullaan näkemään nimiä vielä jossain. Vaikka onhan sekin totta että tältä alalta, niinkuin varmaan yleensäkin kaikilta kulttuurin ja taiteen aloilta valmistuu liikaa porukkaa ja suoraan työkkärin listoille, että ehkä tässä ei ihan heti pääse leikkimään luovaa taiteilijaa jonkun yrityksen palkkalistoille. Todellisuus on todennäköisesti jotain ihan muuta. Todellisuus sucks.

Muuten, ihan off topic, menovinkki tälle illalle tamperelaisille: Supermukavassa alkaa klo 19 Anna Mattelmäen Kaunis olo-näyttelyn avajaiset, joiden ainakin minä käsitin olevan avoin tapahtuma koska sitä on liikkeelläkin mainostettu :) En tätä aiemmin huomannut mainostaa, mikä on ehkä hyväkin, sillä tilat on aika pienet - ei sillä että blogini nyt muutenkaan mitään suuria massoja liikuttelisi.

Lähdenkin tästä ihan kohta sinne auttelemaan paikkojen järkkäämisessä, kaatelemaan skumppaa ja myymään tuotteita. Hauskaa viikonloppua kaikille!

You can't stop growing old

2010-02-06T00:11:00.000+02:00

Tahtoo taas pitkät hiukset!

Snif. Byebye hair.

P.s. Olen selvästikin tulossa vanhaksi, kun jätin menemästä kaverin tupareihin siksi että olin väsynyt, olisi matkan vuoksi pitänyt jäädä lattialle yöksi, seuraavana päivänä on töitä ja, mikä pahinta, piti viettää perjantaita tekemällä opinnäytetyötä!

Ja loppujen lopuksi piirtelin vain villejä suunnitelmia ja tein vielä villimpiä suunnitelmia kirjallisesta ja koin tehneeni suurenkin työn. Ja luin vähän blogeja ja katsoin Family Guyta ja haikailin vanhojen kuvakansioiden parissa kesän ja pitkien hiusten ja auringon perään. Mutta tein sentään lisäksi yhden rästiin jääneen koulutehtävän, oli pitkästä aikaa sellainen olo.

Olen sitäpaitsi ollut kymmenestä asti ihan nukkumiskunnossa mutten ole vain antanut itselleni periksi mennä nukkumaan, ei perjantaina vain voi mennä niin aikaisin petiin. Mutta nyt alkaa olla pakko luovuttaa. Olen selvästikin vanha.

Oops i did it again

2010-02-03T22:25:00.001+02:00

Lupasin pitää risteilyjuttuni pieninä, ajatuksena alunperin oli että jopa olemattomina, mutta en maltakaan nähtävästi, siitäkin huolimatta että nämäkin kuvat on jo näkyneet muidenkin blogeissa.

Kuvat 1, 2, 4 bubble

Kuva 3 Maria M. tällä lisenssillä

Noniin. Nyt loppui ja palataan normaaliin ruotuun.

Sailors fighting (dancing) in the dance hall

2010-02-02T21:09:00.011+02:00

Kaikenlaisten blogitapaamisten haittapuoli on se, että seuraavan viikon ajan saa lukea sadasta blogista juttuja kyseisestä tapahtumasta, tunnelmista, shoppailuista ja jälkimainingeista kunnes tuntuu että ne tulevat korvista ulos. Siksi yritän pitää omani lyhyenä ja ytimekkäänä ja lähinnä kuvatäytteisenä, vaikka kuvia ei ollutkaan isoa kasaa, mistä valita. Oli mielettömän hauskaa, kiitokset kaikille ihanille tytöille, niillekin joita ei kuvissa näy niiden valitettavan vähyyden takia!

Tukholmassa kiersin huonon suuntavaistoni kanssa ihan kiltisti hyttiseurueeni (eli J:n, Encen ja Salkan, jotka olivatkin muuten aivan loistavia asuinkumppaneita kahden päivän ajan) perässä, tietämättä oikeastaan missä me edes oltiin. Jotain jäi mieleenkin: Beyond Retro oli ihanan jättimäinen, alet joka paikassa suorastaan hysteriaa aiheuttavat ja ne kirjakaupat, joihin eksyttiin aivan ihania! Note to self: jos ulkomailla poikkeat kirjakauppaan ja löydät jotain ihanaa, osta se! Muuten saat surkutella seuraavat kaksi viikkoa tyhmyyttäsi.

Pienillä shoppailuilla pääsin kuitenkin, ostin yhdet sukkikset ja raitapaidan, sen saman jonka hetkellinen tekstiilikaksoseni jo esittelikin.

Minä, Ence ja Salka. Ei välitetä tekotaiteellisesta epätarkkuudesta :)

Parasta laivoilla on ehdottomasti buffet! miten voikin olla niin hyvät alkupalat, että niitä täytyy vetää kaksi lautasellista eikä sen jälkeen jää enää tilaa pääruoalle. Jälkkäriä sen sijaan mahtuu aina..

Ihanat Ravenwaves ja Bubble , joiden kanssa tuli yökerhon mentyä kiinni viihdytettyä itseämme (ja paikalla olleita, valitettavasti) laulamalla kännykästä löytyneiden biisien tahtiin Placeboa. Miten näistä tytöistä voisi olla tykkäämättä!

by bubble

Kauniit Hepa-Neiti ja Riina (sekä puolikas Tiitiä)

Tuplakiitokset vielä ihanille hyttitytöille, uusiksi taas joskus! muutkin toki saa erittäin mielellään liittyä seuraan :)

P.S. Poikaystävä kikkaili 5 minuuttia ulkoasun koodien kanssa ja sai tekstiosaa levennettyä, sen jälkeen kun itse olen lähestulkoon tehnyt kuolemaa sen kanssa! parasta :)

Kultajuttuja

2010-01-29T13:06:00.000+02:00

Tämä kuva pysäytti silmäni lookbookissa (huomaako että olen vasta löytänyt sen maailman?:D), kultaiset paljetit, musta nahka ja hoyhenenkevyt ilmava hame. Rentoa, boheemia ja kuitenkin hallitun tyylikästä. (yleensä jos itse yritän näyttää rennon boheemilta, lopputulos on enemmänkin suoraan-katuojasta kuin trés chic, valmiiksi homssuisen ihmisen ei ehkä kannata tietentahtoen sitä yrittää) .

Tästä kuvasta myös lähti inspiraatio viikonlopun risteilyasuun, vaikka tositosi harvoin harrastan ideoiden etsimistä muiden kuvista johonkin tiettyyn asuun - ja tämäkin tuli vähän vahingossa, puolihuolimattomasti.

Oma asuni ei näytä ollenkaan samalta, mutta elementit olivat piirtyneet mieleeni: keveää valkoista tyttömäisyyttä, maskuliinista mustaa, kultaa.

Joku saattaa ehkä (hyvin suuri ehkä) kiinnittää huomionsa siihen että kenkien vetoketjut on hopeiset vaikka muut jutut on kultaisia, ja sehän kai on ehdoton no-no. Mä en vain jaksa välittää sellaisesta, pääasia että on hyvä olo vaatteissaan, ja mulla yhteensopimattomat sävyt ei nyt vain vie sitä hyvää oloa pois.

Nyt alkaa kumminkin tulla vähän kiire, kyyti tulee puolen tunnin päästä, mun ruoka on vielä uunissa ja pakatakin pitäisi loppuun. Eikä kuvailla itseään ja blogata :D Unohdan varmaan jotain, mutta niin aina.